The Other Sound esittelee kokeellisen musiikin kiinnostavimmat tekijät
20. TOUKOKUU 2026
Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee tänäkin vuonna kotimaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita, joiden teokset tarkastelevat ja laajentavat musiikin rajoja. Suvilahden Kattilahallin ainutlaatuisessa miljöössä koettava ohjelma tuo yhteen monenlaisia ääniä, joiden teoksissa ja tekemisen tavoissa korostuvat kontrastit.
Tänä vuonna The Other Sound rakentuu jälleen Suvilahden Kattilahalliin. Tila tarjoaa poikkeuksellisen ympäristön immersiivisille kokemuksille, kun ympyränmuotoinen esiintymis- ja yleisöalue antaa mahdollisuuden kokea jylhä teollinen tila ennenkokemattomalla tavalla. Esiintymislavan muoto ja yhteistyössä esiintymistekniikan kumppani Creative Technologyn kanssa tilan seiniin ja pilareihin toteutettavat suurikokoiset, 30-metriset videoprojisoinnit muuttavat Kattilahallin upeaksi tilataideteokseksi.
Perjantaina 14.8. The Other Soundissa nähdään More Ohr Less Trio, joka koostuu kolmesta kokeellisen musiikin pioneerista Hans-Joachim Roedeliuksesta, Carl Michael von Hausswolffista ja Christopher James Chaplinista. Yhdessä More Ohr Less Trio tarjoaa hienostuneen sukelluksen avantgarden maailmaan. Lisäksi lavalla esiintyvät Matti Ahopellon alias AHO yhdessä Ringa Mannerin ja Tapio Viitasaaren kanssa, sekä klassisen instrumentaation ja elektronisen äänisuunnittelun välistä dynamiikkaa tutkiva fourest. Myös Kumea Soundista tunnetun taiteilijan ja säveltäjän Lauri Wuolion uusi äänellinen alter ego Atonauer sekä kitaran ja lyömäsoitinten välisen vuoropuhelun äärialueita tutkiva Hallintohimmeli esiintyvät The Other Soundissa.
Lauantaina 15.8. The Other Soundin lavalle nousevat Murcof-alias, jonka takaa löytyy laajoja äänimaailmoja rakentava modernin ambientmusiikin mestari, säveltäjä ja muusikko Fernando Corona, sekä perkussionisti, äänten manipuloija ja kuvataiteilija NAH, joka yhdistelee teksturoitua noisea ja genrejä uhmaavia perkussiivisia rytmejä. Myös Aki Rissanen, yksi sukupolvensa kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista jazzpianisteista, esiintyy Flow’ssa soittaen soolona kaksi historiallista kosketinsoitinta yhdistävää ainutlaatuista Omniwerkia. Lavan valloittaa niin ikään Ensemble Gamut!, laulajan ja säveltäjän Aino Peltomaan yhtye, jonka työ liikkuu varhaisen musiikin, nykysävellyksen ja monitaiteisen esityksen välimaastossa. Yhtyeen Flow-esitys, FLOS, yhdistää musiikin, livepiirustuksen ja reaaliaikaisen elektroniikan. Lisäksi The Other Soundissa nähdään lyömäsoittaja Minna Koskenlahti, joka työskentelee kokeellisen musiikin, äänitaiteen ja esittävän taiteen rajapinnoilla.
Sunnuntaina 16.8. Flow’ssa nähdään ensi kertaa Suomessa esiintyvä Voice Actor eli Noa Kurzweilin arvoituksellinen musiikkiprojekti. Duo Akkajee puolestaan esittää keväällä 2026 ilmestyneen, kansainvälistä ylistystäkin keränneen Pölynkerääjä-albuminsa Oma Ensemble -kuoron kera. Lisäksi esiintyvän Kiri Ra! -trion muodostavat Lau Nau (Laura Naukkarinen), Linda Fredriksson ja ruotsalaisartisti Matti Bye, joiden musiikki syntyy luonnollisesti yhteisen improvisaation siivittämänä. The Other Soundissa nähdään myös Niillas Holmberg & Pauli Lyytinen esityksellään, jossa saamelainen runous, joiku ja lausunta kohtaavat saksofonin ja elektroniikan.
The Other Sound -lavalla esiintyvät: AHO, Aki Rissanen: Omniwerk, Akkajee feat. Oma Ensemble, Atonauer, Ensemble Gamut!, fourest, Hallintohimmeli, Kiri Ra!, Minna Koskenlahti, More Ohr Less Trio (Roedelius, Von Hausswolff & Chaplin), Murcof, NAH, Niillas Holmberg & Pauli Lyytinen, Voice Actor.
Flow Festival 2026 järjestetään Helsingin Suvilahdessa 14.–16.8.2026. Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia. Kaikki liput ovat nyt myynnissä ja päiväkohtainen ohjelma julkistettu.