J. KarjalainenJ. Karjalainen
Suomalaisen musiikin ikisuosikki J. Karjalainen on yli 40 vuoden urallaan saavuttanut ainutlaatuisen aseman laulaja-lauluntekijänä ja omaehtoisena artistina. Hän on sovittanut amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin ja pystynyt ottamaan siitä vaikutteita, oli kyse sitten bluesista, soulista tai amerikansuomalaisten lauluista. Tarttuvien melodioidensa ja oivaltavien, tarinallisten tekstiensä myötä J. Karjalainen on silti kuulostanut aina itseltään. Hänelle musiikissa on kyse ensisijaisesti tunteista, ja niitä hän pystyy välittämään vuosikymmenestä toiseen.
J. Karjalaisen uusin albumi Suomalaista muotoiluu ilmestyi maaliskuussa 2025, ja sen jälkeen hän lähti konserttisalikiertueelle ympäri Suomen. Hänen hittinsä kuten Kolme cowboyta, Ankkurinappi, Doris, Hän, Telepatiaa, Villejä lupiineja, Mennyt mies ja Stindebinde ovat kotimaisen musiikin klassikoita, ja viimeisimmät levyt ovat olleet näyte edelleen jatkuvasta vahvasta luomisvoimasta.

