Ash LaurynAsh Lauryn
- Heineken Backyard / LA 15.8.
Detroitilaissyntyinen Ash Lauryn työskentelee monipuolisesti sen eteen, että tämän päivän klubiyleisö tuntee teknon ja housen juuret Yhdysvaltojen mustan väestön musiikkina. Hänen Underground & Black -bloginsa laajeni NTS Radion ohjelmaksi ja tapahtumiksi, ja samalla hänellä alkoi olla kysyntää DJ:nä ympäri maailmaa. Viimeisen kymmenen vuoden ajan Ash Lauryn on soittanut säännöllisesti Keski-Euroopassa, Japanissa ja eri puolilla Yhdysvaltoja. Hänen DJ-settinsä painottuvat usein syvään ja sielukkaaseen houseen, jolla hän saa aikaan poikkeuksellisen yhteyden tanssilattian kanssa.
Viime vuonna hän lanseerasi Mother May I -päiväbileet, joihin vanhemmat ja lapset voivat saapua yhdessä leikin ja hyvän musiikin houkuttelemina. Studiossa Ash Lauryn on tehnyt yhteistyötä muun muassa Jimpsterin ja Kai Alcén kanssa. Tuotannossaan hän on yhdistellyt muun muassa Detroit-vaikutteista housea sielukkaaseen spoken wordiin.

