The Other Sound x Sun Effectsin ohjelma julki

Yhteistyössä Sun Effectsin kanssa toteutettu Flow Festivalin kokeellisen musiikin kokonaisuus The Other Sound johdattaa festivaaliyleisön pysähtymisen ja läsnäolon äärelle.

Suvilahden vanhassa voimalaitoksessa sijaitsevassa yli tuhannen neliön tunnelmallisessa salissa koetaan The Other Sound -ohjelmakokonaisuus, joka esittelee tänä vuonna niin kokeellista musiikkia, äänitaidetta kuin tanssitaidettakin. Lisäksi Flow Festivalin pitkäaikainen yhteistyökumppani Sun Effects kuratoi tilaan ajankohtaisen video- ja valotaideteosten kokonaisuuden, vastaa salin valosuunnittelusta ja tuo tapahtumaan joukon VJ-artisteja.

Flow Festivalin ensimmäisenä päivänä perjantaina The Other Sound x Sun Effectsin lavalla kuullaan modulaarisyntetisaattoria soittava säveltäjä ja vokalisti Arushi Jain sekä skotlantilainen säkkipillinsoittaja Brìghde Chaimbeul, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Flow’ssakin esiintyvän Caroline Polachekin kanssa. Lisäksi The Other Sound x Sun Effectsin perjantain ohjelmassa koetaan soittimiaan villin monipuolisesti käsittelevä viulisti ja säveltäjä Meriheini Luoto sekä vastikään Teosto-palkinnolla huomioitu, niin nykyvokaalimusiikista, pehmeästä jazzsoinnista kuin äänitaiteestakin ammentava Mikko Sarvanne Garden. 

Festivaalilauantaina The Other Sound x Sun Effects tarjoaa äänitaitelija ja säveltäjä Maya Shenfeldin mestarillisia ääniveistoksia ja visionäärisiä sävellyksiä sekä Kaukolampi / LRXY -kokoonpanon esityksen,​ jossa Timo Kaukolammen syvä ja kosminen musiikki yhdistyy audiovisuaalisen duon LRXY:n minimalistiseen kuvastoon ja ääneen orgaanisesti ja vuorovaikutteisesti. Lauantaina The Other Soundissa saadaan myös kokoea nykymusiikin ja tanssitaiteen törmäytystä, kun NYKY En­semble ja tanssiryhmä Lii­sa Pent­ti +Co tuovat Brian Enon Reflection-sävellykseen pohjautuvan Ref2022-teoksensa lavalle. Launtaina tilassa esiintyy lisäksi kotimainen, elämäniloa tihkuvaa romumetalli-noisea soittava The New Boyfriends.

Festivaalin viimeisenä päivänä sunnuntaina The Other Sound x Sun Effectsin lavalla kuullaan äänitaiteilija Claire Rousayn sekä harmonikkataiteilija ja säveltäjä Mario Batkovicin lumoavat esiintymiset. Sunnuntain kotimaiset vahvistukset ohjelmaan ovat rumpali Teppo Mäkynen ja kosketinsoittaja Nikita Rafaelov Teddy Rok: Atonal Drums -projektillaan sekä Mika Kallion ambientin ja improvisoidun musiikin välimaastossa huojuva Gong Odyssey.

The Other Sound x Sun Effectsin jokaisen festivaalipäivän avaa Flow Talks -ohjelma päivittäin vaihtuvine teemoinen. Flow Talks -kokonaisuuden ohjelma julkistetaan kesällä.

Flow Festival järjestetään viimeistä kertaa nykyisellä paikallaan Helsingin Suvilahdessa 11.–13.8.2023. Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia. Esiintymässä mm. Lorde, Blur, Wizkid, Christine & The Queens, Tove Lo, Devo, Pusha T, Caroline Polachek, Suede, Moderat ja monia muita.

Tutustu koko ohjelmaan.

Osta liput Flow Festivalille!