Balloon 360° -lavan ohjelma on julki
Balloon 360° -lava on Flow Festivalin ainutlaatuinen maamerkki, joka on tunnettu musiikillisesti monipuolisesta ja kansainvälisestä ohjelmastaan. Tänä vuonna lumoavalla Balloonilla nähdään ajankohtainen joukko kiinnostavia musiikintekijöitä ympäri maailman, kun lavalla kuullaan musiikkia muun muassa Brasiliasta, Pakistanista, Indonesiasta, Palestiinasta ja Kongon demokraattisesta tasavallasta. Balloonilla esiintyvät brasilialaisen musiikin elävä legenda Marcos Valle, Grammy-palkittu pakistanilainen laulaja ja säveltäjä Arooj Aftab, vaihtoehtoisen soulin ja R&B:n kiinnostavin tähti serpentwithfeet, palestiinalainen elektronista musiikkia ja Lähi-idän perinteistä dabkea yhdistelevän shamstep-genren sanansaattaja 47SOUL, tämän hetken kuumin soul-yhtye Thee Sacred Souls ja monet muut.
Perjantaina 9.8. Balloonilla esiintyy Grammy-palkittu pakistanilainen laulaja, säveltäjä ja tuottaja Arooj Aftab. Aftabin laajaa tunnustusta saaneessa tuotannossa perinteinen sufi-musiikki yhdistyy folkiin, elektroniseen musiikkiin, hindustanilaiseen klassiseen musiikkiin ja jopa jazziin. Balloonin perjantaissa yleisöä tanssittaa myös kongolainen KOKOKO!, jonka omalaatuinen tapa yhdistää elektronista musiikkia ja perinteisempiä rytmejä on mukaansatempaava. Kriitikoiden ylistämä muusikko, tuottaja ja DJ Nabihah Iqbal puolestaan johdattelee yleisön musiikilliseen maailmansa, jossa yhdistyy kiehtovalla ja henkilökohtaisella tavalla utuinen dreampop, asenteellinen postpunk ja intellektuelli elektroninen musiikki. Lisäksi kotimaisista tekijöistä lavalle astuvat indierock-yhtye The Holy 10-henkisen erikoiskokoonpanon kera sekä rumpali-tuottaja Teppo Mäkysen alias The Stance Brothers.
Lauantaina 10.8. ikonisella pallolavalla esiintyy palestiinalainen 47SOUL, jonka musiikki tuo vakuuttavalla tavalla yhteen vaikutteita hip hopista, electronicasta ja R&B:stä sulattaen niitä perinteisen dabke-kansantanssin sekä Levantin alueen muiden shaabi-musiikin piirteiden kanssa. San Diegosta kotoisin oleva Thee Sacred Souls on tunnettu pehmeästä soundistaan, jossa 60-luvun soulin sujuva armo sekoittuu 70-luvun alun raaempaan R&B-grooveen. Tämän hetken kuumimpiin soul-yhtyeisiin lukeutuva Thee Sacred Souls tuo vastustamattoman energiansa niin ikään Balloonin lauantaihin. Lisäksi lavalla nähdään yksi viime vuosien mielenkiintoisimmista kokeellisen ja vaihtoehtoisen soulin ja R&B:n tähdistä serpentwithfeet sekä indonesialaisyhtye Precious Bloom, jonka ainutlaatuinen soundi ammentaa aasialaisesta city-popista, new beat -bassoista ja indonesialaisista discomelodioista. Jo aiemmin julkistetut Verneri Pohjola: Monkey Mind ja Tinyhawk & Bizzarro esiintyvät myös lavalla lauantaina.
Sunnuntaina 11.8. brasilialaisen musiikin legenda Marcos Valle valtaa yhtyeineen Balloonin pimenevässä elokuun illassa. Viime vuonna 80-vuotisjuhliaan viettänyt Valle on todellinen mestari, jonka musiikki ylittää sukupolvet ja kulttuurit, juhlistaen elämän iloa ja rikasta brasilialaista perintöä. Lisäksi lavalle nousevat if you think i’m pretty -singlellään raketin lailla yhdeksi vaihtoehtoisen indien mielenkiintoisimmista uusista äänistä noussut Artemas ja maaliskuussa debyyttilevynsä julkaiseva Another Taste, jonka groove huokuu vaihtoehtoista diskoa, 70-luvun funkia ja boogieta. Sunnuntaina Balloonilla esiintyy myös monipuolinen kokoelma kotimaista huippumusiikkia, kun saksofonisti Timo Lassyn ja trumpetisti Jukka Eskolan yhteisprojekti Nordic Stew, tammikuussa Maailma katoaa -albuminsa julkaissut Inginmaa/Hypnomen sekä Vuoden Jazz -palkinnolla vastikään Emma-gaalassa palkittu Selma Savolainen Horror Vacui tuovat yhtyeensä lavalle.
Balloon 360° -lavalla esiintyvät:
Marcos Valle, Arooj Aftab, serpentwithfeet, 47SOUL, Thee Sacred Souls, KOKOKO!, Artemas, Precious Bloom, Nabihah Iqbal, Another Taste, Verneri Pohjola: Monkey Mind, Lassy-Eskola: Nordic Stew, Inginmaa/Hypnomen, Selma Savolainen Horror Vacui, The Holy, The Stance Brother ja Tinyhawk & Bizzarro.
Tutustu kaikkiin artisteihin tarkemmin täällä.