2018

Missä ja milloin? Helsinki, Suvilahti. Perjantaista sunnuntaihin 10.-12.8.2018
Kävijät: 84 000
Lavat: 10
Artistit: 144
Kohokohdat: Kendrick Lamarin vangitseva keikka sunnuntaina sekä Arctic Monkeysin ensimmäinen keikka Suomessa Flow’n lauantai-illassa.
Verkkosivut: http://archive.flowfestival.com/2018/ (Huom! Arkistoiduilla sivuilla kaikki kuvat tai linkit eivät välttämättä toimi oikein.)

Flow Festival järjestettiin Suvilahdessa 10.-12.8.2018, ja kolmen päivän aikana Flow’ssa vieraili ennätysmäärä yleisöä, noin 84 000 festivaalikävijää. Loppuunmyydyn Flow Festivalin ohjelma oli vertaansa vailla – päälavalle nousivat esimerkiksi Pulitzer-palkittu, maailman suosituimpiin rap-artisteihin lukeutuva Kendrick Lamar, ensimmäisen Suomen-keikkansa esittänyt brittirockin jättiläinen Arctic Monkeys, neo-soulin pioneeri ja rap-artisti Ms. Lauryn Hill sekä ikoninen laulaja-lauluntekijä, kirjailija ja runoilija Patti Smith.

Vuoden 2018 ikimuistoisimpiin keikkoihin lukeutuivat myös Flow’ta varten perustetun D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kokoonpanon ennennäkemätön rap-spektaakkeli sekä yhdysvaltalaisen Brockhampton-kollektiivin räjähtävä ensimmäinen Suomen vierailu. Elokuisten iltojen hämärtyessä Balloon 360° -lavan intiimissä tunnelmassa saatiin nauttia muiden muassa jazztähti Kamasi Washingtonin kahden setin keikasta ja laulaja-lauluntekijä Moses Sumneyn luomasta ainutlaatuisesta äänimaailmasta. Kaiken kaikkiaan Flow Festivalin kymmenellä lavalla esiintyi yhteensä 144 esiintyjää, kuten Lykke Li, Grizzly Bear, Fleet Foxes, St. Vincent, Bonobo, Charlotte Gainsbourg, Fever Ray, Anna Puu, Imatran Voima ja Pyhimys. Kaikki vuoden 2018 esiintyjät on listattu sivun lopussa.

Vuonna 2018 festivaalialueella nähtiin uutena Finnkinon pop-up cinema, jossa näytettiin ennakkonäytöksiä syksyn uutuuselokuvista, klassikkofilmejä sekä Aalto-yliopiston opiskelijoiden töitä. Osana Flow’n taideohjelmaa Aalto-yliopisto rakensi alueelle mm. 232-neliöisen arkkitehtuurin koulutusohjelman taidonnäytteen, puisen Aika-lavan, joka kätki sisälleen lisää taideteoksia, minkä lisäksi Aallon opiskelijat loivat festivaalille suuren seinämaalauksen ja videotaidetta. Alueella ihastutti myös vuoden 2017 nuoreksi kuvataiteilijaksi valitun Tiina Pyykkisen Flow’lle toteuttama tilausteos Transmission. Lisäksi esillä oli runsaasti ajankohtaista video- ja valotaidetta sekä valotaidekollektiivi ja tuotantotalo Sun Effectsin kuratoima The Other Light -teoskokonaisuus. Sarjakuva- ja graffititaiteilija Mark Bodēn teoksista puolestaan saatiin nauttia Make Your Mark Galleryssa. Yleisöä palveli myös uusi info-piste pääsisäänkäynnin läheisyydessä.

Aurinkoisen viikonlopun ruokatarjonnasta vastasivat 40 suosittua ravintolaa, kuten Grön, Shelter, Pobre ja Munchies by Matti Jämsen. Flow on jo vuosien ajan tarjonnut monipuolista kasvisruokaa sekä ympäristöystävällisiä annoksia, ja festivaali koulutti jälleen ravintolansa kestävän kehityksen Sustainable Meal -koulutuksessa. Vuonna 2018 jokainen ravintola tarjoili erityisen ekologisen annoksen. Ekologisuusarvioinnin ja paneelimaistelun perusteella Sustainable Meal -kisan voittajaksi valittiin Shelter perunarieska-annoksellaan. Voittajan valitsi asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen, ravitsemusterapeutti, kirjailija ja kolumnisti Leena Putkosen sekä Flow’ssakin esiintyneen Onni Boin muodostama raati.

Flatbread meal by restaurant Shelter
Ravintola Shelterin Flatbread-rieska-annos palkittiin Sustainable Meal -ekologisuuspalkinnolla. Kuva: © Andrew Taylor

Flow sai uuden visuaalisen ilmeen, joka juhlisti keltaista väriä, erimuotoisia dingbats-merkkejä sekä uusia näyttäviä fontteja. Ilmeen suunnitteli Tsto ja fonttien päivittämisestä vastasi palkittu design-kaksikko Schick Toikka. Festivaalialueen lisäksi uusi ilme rantautui katu-, lehti- ja digimainoksiin sekä sosiaaliseen mediaan. Flow esimerkiksi esitteli Instagramissa yli 50 erilaista giffiä, jotka saavuttivat pelkästään heinä- ja elokuun aikana 18,3 miljoona instagrammaajaa. Vuonna 2018 suomalaiselle luovalle suunnittelulle omistetussa Vuoden huiput -kilpailussa Flow Festival ja Flow Festivalin toimitusjohtaja valittiin vuoden Asiakashuipuksi.

Marraskuussa 2018 Flow Festival ja Superstruct Entertainment solmivat investointi- ja kumppanuussopimuksen. Superstruct Entertainmentin omistaa Lontoosta toimiva yksityinen pääomasijoitusyhtiö Providence Equity Partners. Kasvavaan tapahtumatoimijoiden ryhmään kuuluu Flow Festivalin lisäksi mm. budapestiläinen Sziget, barcelonalainen Sónar sekä Flow’n pitkäaikainen yhteistyöfestivaali, oslolainen Øya.

Sanottua:

«Flow brings world-class international acts to a Finnish audience fiercely loyal to homegrown talent. On the European festival circuit it stands out for its commitment to diversity: only one of the headline acts this year is white and male (Arctic Monkeys), while lower down the bill young, female artists and artists of colour abound.»
– Independent

 

«The latest installment of Helsinki’s big climactic summer event proved that it’s one of the coolest festivals around, a perfect answer to the waning days of the season.»
– Stereogum

Kuvat: Konstantin Kondrukhov, Riikka Vaahtera, Samuli Pentti, Hayley Le, Petri Anttila, KopterCam, Miia Närkki & Andrew Taylor.

Jatka vuoden 2018 muistelua täällä:

Katso kuvat: Kaikki vuoden 2018 kuvat Flickrissä
Katso videoja: YouTube-soittolista 2018 julkaistuista festivaalivideoista
Lue lehti: Selaa vuoden 2018 Flow-lehteä (englanniksi)
Photo Book: Selaa Flow Festival 2018 Photo Book -kirjaa

Selaa arkistonettisivuja:
http://archive.flowfestival.com/2018/
Huomaathan, että arkistoiduilla vanhoilla sivuilla kaikki linkit tai kuvat eivät välttämättä toimi oikein.

Kuuntele vuoden 2018 Spotify-soittolistaa:

Flow Festival 2018 -esiintyjät aakkosjärjestyksessä:
3Tm In 3D
6LACK
Aake Kivalo
Abul Mogard
Alma
Anna Of The North
Anna Puu: The Intergalactic Love Odyssey
Antti Tolvi
Arctic Monkeys
Balearic Man
Bombarelli
Bonobo
Brockhampton
Broken English Club (Live)
Charlotte Gainsbourg
Chee Shimizu
Cinema Royale
Colleen ‘Cosmo’ Murphy
Cute Cumber
D.A.F.
D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.
Dane
Daniel Kayrouz & Justus Valtanen
Denzel & J.Lindroos
Detroit In Effect
Dj Ibusal
Dj Lifegoals (Live)
Dj Marcelle
Dj Ramazotti
Donna Leake
Dubby
Eric Filipus & Imaginary_Frnd_
Esko Routamaa
Fever Ray
Fleet Foxes
Fred Ventura
Ge-Ology
Gerd Janson
Gigi Masin (Live)
Grizzly Bear
Handshaking (Live)
Hanna Ojanen
Hebo: Aapo Häkkinen & Dimitre Marinkev
Heikka Rissanen, Irene Kostas & Fummer
Helena Hauff
I-F
Ibe
Imatran Voima (Live)
Jamie Tiller (Dj Set)
Jamie Tiller B2B Tako
Jen Ferrer
Joe Claussell
Joensuu 1685
Jonny Nash (Live)
Jorja Smith
Joshi
Jukka Eskola & Umo
Jukka Nousiainen & Kumpp.
K-X-P
Kakka-Hätä 77
Kamasi Washington
Kardemimmit
Karina
Kedr Livanskiy
Kendrick Lamar
Kevin Morby
Khidja
Kokoko!
Krash Bandicute
Kristiina Männikkö
Kube X Eevil Stöö
Kynnet
Lake Jons
Lau Nau & Poseidon
Lauren Hansom
Lauri Soini
Lena Platonos
Lena Popova
Lil Tony
Lubomyr Melnyk
Lxandra
Lykke Li
Mad Miran
Malin Nyqvist
Marc Fred & Olli Koponen
Marju
Masha
Meriheini Luoto & Mi-Rage
Michal Turtle (Live)
Mikko Mattlar
Mio
Miska Tuisku
Moodymann
Mopo
Moses Sumney
Moxie
Ms. Lauryn Hill
Mura Masa
Mødya
Niko Hallikainen: Blue Exhaust (Live)
Noname
Nyky Ensemble
Olavi Uusivirta
Olli Aarni
Olli Ahvenlahti New Quartet
Onni Boi
Orlando Julius & The Heliocentrics
Paavoharju
Paperi T
Patti Smith
Peggy Gou
Pekka Airaxin (Live)
Pekko
Peu (Live)
Phuong-Dan
Pyhimys
Ruusut
Sadar Bahar B2B Lee Collins
Sammy Dee B2B Zip
Sansibar (Live)
Shame
Sigrid
Siquiche
Skidit Mega Disko
Sonja Moonear
St. Vincent
Stig Dogg + Special Guests
Suso Saiz (Live)
Suzanne Ciani
Tako (Dj Set)
Tangerine Dream
Terry Riley & Gyan Riley
The Egyptian Lover (Live)
The Limiñanas
Töölön Ketterä
Valley Girl
Veronica Vasicka
Vesta
View
Volition Immanent (Live)
Yaeji (Live)
Yeboyah
Yona & Lumos
Young Marco
Yu Chuan
Zozo