2017

Missä ja milloin? Helsinki, Suvilahti. Perjantaista sunnuntaihin 11.-13.8.2017
Kävijät: 75 000
Lavat: 11
Artistit: 157
Kohokohdat: Tyyntä myrskyn jälkeen: Alman räjäyttävä show Lapin Kulta Red Arenalla sekä sunnuntain valtava ja intiimi Frank Ocean -elämys. Red Garden -lava ensimmäistä kertaa.
Verkkosivut: http://archive.flowfestival.com/2017/ (Huom! Arkistoiduilla sivuilla kaikki kuvat tai linkit eivät välttämättä toimi oikein.)

11.-13.8.2017 Suvilahdessa loppuunmyydyllä Flow Festivalilla juhli 75 000 kävijää. Myrskyisä vuosi oli unohtumattomien konserttien juhlaa. Yleisön innostus oli käsin kosketeltavissa, kun vuosien odotus palkittiin viimein supertähti Frank Oceanin noustessa Flow’n päälavalle sunnuntai-iltana. Artisti esiintyi osittain yleisön keskelle rakennetulla lavalla lukuisten viulistien ja kitaristien säestämänä. Kaikki aistit vakuuttanut, ennennäkemätön keikka oli myös ennenkuulumaton – keikalla oli erityinen surround-äänentoisto, jollaista ei aiemmin ollut Flow’ssa kuultu. Muihin odotetuimpiin esiintyjiin kuului mystinen melankolisen popin kärkinimi Lana Del Rey, lasereilla Lapin Kulta Red Arenan täyttänyt konemusiikin pioneeri Aphex Twin sekä paluun Flow’hun tehnyt The xx.

Muita loppuunmyydyn festivaalin yhdellätoista lavalla nähtyjä esiintyjiä olivat mm. Moderat, Flume, London Grammar, Death Grips, Joshua Redman, Roy Ayers, Ryan Adams, Vince Staples, Young Thug, Princess Nokia, BadBadNotGood, Nina Kraviz, Maceo Plex, Bicep, Alma, Monsp Records 20 vuotta juhlakeikka, Oranssi Pazuzu, Vesta ja Litku Klemetti. Kaikki vuoden 2017 esiintyjät on listattu sivun lopussa.

Festivaalialue uudistui merkittävästi ja lähes jokaisella lavalla nähtiin muutoksia aiempaan vuoteen. Festivaalialueen avaruuteen ja liikkumisen sujuvuuteen liittyviin asiakaspalautteisiin reagoitiin isosti, ja festivaalin pinta-ala kasvoi 1,5 hehtaarin verran, eli yli 20% edelliseen vuoteen verrattuna. Kävijäkapasiteetti pysyi kuitenkin samana kuin edellisenä vuonna.

Festivaalialueen suurimpiin muutoksiin kuului täysin uusi Bright Balloon 360° -alue sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä. Flow Festivalin maamerkkeihin kuuluva, näyttävä lava sai oman, yli hehtaarin kokoisen piha-alueen. Itse Balloon-lavan istumakapasiteetti tuplaantui uudistetun katsomon myötä ja lavalle kulku helpottui. Uudelle alueelle muutti myös kuplivan ystävien Lanson Champagne Bar & Lounge sekä lukuisat laaturavintolat.

Toinenkin uusi alue otettiin käyttöön, kun Flow’n Backyardilta tuttu klubimusiikin konsepti siirtyi uudelle alueelle Lapin Kulta Red Arenan läheisyyteen. Merikonttien keskelle rakennettu Resident Advisor Front Yard keskittyi esittelemään elektronisen musiikin huippunimiä valaistuksella ja tekniikalla uusiin ulottuvuuksiin viedyissä puitteissa. Myös Backyard-lava säilyi, ja vuonna 2017 vehreällä takapihalla kuultiin mystisiä ja meditatiivisia soundeja eturivin kotimaisilta ja kansainvälisiltä DJ:iltä.

Soichi Terada performing at Resident Advisor Front Yard
Soichi Terada ilahdutti yleisöä uudella Resident Advisor Front Yard -lavalla. Kuva: © Andrew Taylor

Myös täysin uusi lava, Red Garden omaksuttiin välittömästi Flow’n uudeksi bilekeitaaksi, jonka punaiset hahmot ylistivät punaisen värin mystiikkaa ja riemujuhlaa. Red Garden nousi nopeasti puheenaiheeksi ja siellä juhlat jatkuivat tauotta läpi festivaalin. Myös Zalando Black Tent -lava nähtiin entistä massiivisempana ja Black Tent -alueen palvelut kehittyivät entistä paremmiksi. Ensimmäistä kertaa käytössä ollut yhden päivän ranneke takasi sen, että myös yhden päivän festivaalivieraat pääsivät kulkemaan uudistetulle festivaalialueelle ja sieltä pois vapaasti.

Lisäksi festivaalialueella nähtiin jälleen lukuisia taideteoksia, kuten Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden suunnittelema Kokoon-pientalo, EGS:n kaasukelloon maalaama uv-valossa loistava maailmankartta sekä vuoden 2016 nuoren muotoilijan Laura Väinölän tilausteos Altar of Attraction, joka viimeisteli Backyard-alueen energisoivan tunnelman. Lisäksi kuratoitu taidekokoelma jatkui myös Flow’n verkkosivuille ja jalkautui Osuuspankin kumppanipisteelle VR-elokuvien ja virtuaalitodellisuuteen sijoittuvien taideteosten muodossa.

Glowing graffiti art piece by EGS
Graffititaiteilija EGS maalasi kaasukelloon Crime, Travel, Communication, Entertainment 1 -teoksensa. Kuva: © Konstantin Kondrukhov.

Monet muistavat myös 2017 vuoden Suvilahteen kesken lauantain festivaalipäivän iskeneestä Kiira-myrskystä. Festivaalia koetteli illalla voimakas ukkoskuuro, joka iski Helsingin Suvilahteen lauantaina seitsemän aikaan. Flow Festivalin tuotannossa varauduttiin ennakkoon huolella ukkosta varten, ja lauantain säätiedotuksen vuoksi erilaisia ennakoivia turvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä tehtiin runsaasti. Turvallisuudesta vastaava tiimi oli pitkin päivää suorassa yhteydessä Ilmatieteen laitokseen pysyäkseen joka hetki ajan tasalla sääolosuhteissa tapahtuvista muutoksista. Äärimmäisten sääolojen vuoksi osa lavoista jouduttiin hetkellisesti sulkemaan, jonka seurauksena myös artistien esityksiin tuli peruutuksia ja aikataulumuutoksia.

Sanottua:

«With arguably the best line-up you’ll see all summer, there’s no end to the offerings to be found at Finland’s festival jewel, Flow.»
– Esquire

 

«Mixing pop culture and experimental arts, the festival is a work of art itself, presenting
the best Helsinki – and the festival scene – has to offer.»
– Suitcase Magazine

Kuvat: © Jussi Hellsten, Konstantin Kondrukhov, Samuli Pentti, Andrew Taylor, Petri Anttila, Janita Autio & Hayley Lé.

JATKA VUODEN 2017 MUISTELUA TÄÄLLÄ:

Katso kuvat: Kaikki vuoden 2017 kuvat Flickrissä
Katso videoja: YouTube-soittolista 2017 julkaistuista festivaalivideoista
Lue lehti: Selaa vuoden 2017 Flow-lehteä (englanniksi)
Photo Book: Selaa Flow Festival 2017 Photo Book -kirjaa

Selaa arkistonettisivuja:
http://archive.flowfestival.com/2017/
Huomaathan, että arkistoiduilla vanhoilla sivuilla kaikki linkit tai kuvat eivät välttämättä toimi oikein.

Kuuntele vuoden 2017 Spotify-soittolistaa:

Kaikki Flow Festival 2017 -esiintyjät aakkosjärjestyksessä:
Aleksi Perälä (live)
Alma
Angel Olsen
Anna Myllyluoma
Antti Salonen
Aphex Twin
Astrid Swan
BadBadNotGood
Bicep (live)
Black Lips
Black Motor
Car Seat Headrest
Ceebrolistics
Clara 3000
D.R.E.A.M.
Danny Brown
Death Grips
Denzel & Sansibar
DJ Antti Eerikäinen (Grotto Editions)
DJ Arwi Lind (Helmi Levyt)
DJ Eero Löyttyjärvi (We Jazz)
DJ Ender
DJ Fredrik Lavik (Afro7 / Jazzaggression Records)
DJ Heikka Rissanen
DJ Herra Huu
DJ Jonna
DJ Jussi B (Timmion Records)
DJ Liam Large (Jazzman Records)
DJ Markus-setä (Timmion Records)
DJ Martin Joela (Frotee Records)
DJ Matti Nives (We Jazz)
DJ Mitja Nylund
DJ Tommi P (Timmion Records)
DJ Tupla-Jukka (Timmion Records)
DJs Eero Löyttyjärvi & Matti Nives (We Jazz)
Dmitry Sinkovsky & Aapo Häkkinen
Elias Gould
Emma Valtonen B2B Kristiina Männikkö
Esko Routamaa
FAKA
Fatima Yamaha (live)
Fatoumata Diawara & Hindi Zahra
Femme En Fourrure
Flume
Frank Ocean
Front 242
Gasellit
Goldfrapp
H_TDJ
Ibibio Sound Machine
Inga Mauer
Irene Kostas
Izabel
J.Lindroos
Janka Nabay & The Bubu Gang
Jenny Hval
Jenny Om
Jokki
Jon Hopkins (DJ set)
Jonna Tervomaa
Joogaa by Roots Helsinki
Joshi
Joshua Redman: Still Dreaming
Julie Byrne
Kaitlyn Aurelia Smith
Katerina presents Émotsiya
Kauriinmetsästäjät
Kube
Lana Del Rey
Laura Cannell
Laura Mrls
Lena Willikens
Lil Tony
Linda Lazarov
Linda Lazarov & Kristiina Männikkö
Linnea Olsson
Litku Klemetti
Loiriplukari (live)
London Grammar
Lorenzo Senni
LSDXOXO
Maceo Plex
Marc Fred
Marie Davidson (live)
Matti Nives
Max Jury
MC Taakibörsta
Mesak
Midori Takada
Mikko Joensuu
Milo & Moses
Mirage Man (live)
mobilegirl
Model 500 (live)
Moderat
Monsp Records 20 vuotta
Moor Mother
Mori Ra
Mr Fingers aka Larry Heard (live)
Neutral
Nina Kraviz
Noah Kin
NYKY Ensemble
Olli Koponen
Ona Kamu
Onni Boi (live)
Oranssi Pazuzu
Paula Koski
Pekko Käppi & K:H:H:L
PEU (live)
Phase Fatale
Planetary Assault Systems (live)
Plié
Powder
Princess Nokia
Pykäri feat. Ahjo Ensemble
Reino Nordin
Roy Ayers
Ryan Adams
Sadar Bahar (Soul in the Hole – Chicago)
Sampha
Samuli Kemppi (DJ set)
Satellite Stories
Selvhenter
Shed (live)
Silvana Imam
Skidit MEGA Disko
Skott
Soichi Terada (live)
Sparks
Strictly Ysäri R&B
Susanna Nuutinen
SØS Gunver Ryberg
Tatsuru Arai
Tero Männikkö & Apache Lifeforms
The Afghan Whigs
The Hacker presents Amato (live)
The Holy
The xx
THRDEYEVSN
Timo Kaukolampi (live & dj-set)
Timo Lassy Band with special guests
Tuuttimörkö (live)
Töölön Ketterä
Veli-Matti O Äijälä & The Kolmas
Verneri Pohjola: Pekka
Vesta
Vince Staples
VIRTA
Vladimir Ivkovic
Vladimir Ivkovic B2B Lauri Soini
Wes Baggaley
Willow
Ya Tosiba (live)
Young Thug
Ällistysnainen (live)