2012

Missä ja milloin? Helsinki, Suvilahti. Perjantaista sunnuntaihin 10.-12.8.2012 sekä avajaiskonsertti 8.8.2012.
Kävijät: 63 000
Lavat: 13
Artistit: 134
Kohokohdat: Vaihtoehtoisen popin ikoni Björk esiintyi sähköisen Tesla coil -lavasteen kanssa ja The Black Keys hurmasi yleisön tarttuvalla ja rouhealla musiikillaan.
Verkkosivut: http://archive.flowfestival.com/2012/ (Huom! Arkistoiduilla sivuilla kaikki kuvat tai linkit eivät välttämättä toimi oikein.)

Vuonna 2012 Flow Festivalia vietettiin Suvilahdessa perjantaista sunnuntaihin 10.-12. elokuuta. Lisäksi keskiviikkona 8.8. järjestettiin erillinen avajaiskonsertti, jossa esiintyivät Bon Iver sekä Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo.

Yhdeksänvuotisen historiansa laajinta ja monipuolisinta Flow Festivalia saapui ihmettelemään kaikkiaan noin 63 000 festivaalikävijää neljän tapahtumapäivän aikana. Flow Festivalin musiikkiohjelma esitteli jälleen niin ikonisia vaihtoehtoisen musiikin jättiläisiä kuin yleisönkin mukaan äänestämiä uusia tulokkaita. Festivaalin 13 lavalla esiintyivät mm. Björk, The Black Keys, Feist, Lykke Li, A$AP Rocky, St. Vincent, The War on Drugs, Saint Etienne, Chromatics, Yann Tiersen, DāM-FunK, Charles Bradley and His Extraordinaries, Miike Snow, Swans, Kindness, Friends, Nicolas Jaar, Four Tet & Caribou, Bicep, Horace Andy and Dub Asante, Sun Araw, Tamikrest, Shangaan Electro, Actress, Oneohtrix Point Never, Nina Kraviz, Theo Parrish, Lindstrøm, Pinch, Fennesz & Lillevan, Nicole Willis & The Soul Investigators, French Films, Mopo, Dumari & Spuget, Pepe Deluxé, Memmy Posse ja Kuusumun Profeetta. Kaikki vuoden 2012 esiintyjät on listattu sivun lopussa.

Panorama picture of Flow Festival's Main Stage while Feist is performing
Kanadalainen Feist keräsi runsaasti yleisöä päälavan eteen Flow Festivalilla 2012. Kuva: © Jussi Hellsten

Kuudetta kertaa Suvilahdessa järjestetty festivaali oli kasvanut nopeasti, ja festivaalialue sai tarpeellista lisätilaa, kun sisäänkäynti siirtyi Kalastaman puolelta Parrukadulle. Samalla yleisöalue laajeni peräti kolmasosan. Päälava kasvoi ja siirtyi, minkä ansiosta yhä useampi mahtui nauttimaan päälavan keikoista. Vallinneen alkoholilainsäädännön vuoksi päälavakentällä oli kuitenkin edelleen aidattuja anniskelualueita. Aiemmin Voimalan kupeessa sijainnut Black Tent sen sijaan siirtyi toiselle kentälle lähemmäs Hanasaaren voimalaa – samalle paikalle, jossa se on vuoden 2012 jälkeen pysynytkin. Lisäksi Flow teki runsaasti työtä kunnostamalla Suvilahden huonokuntoisia viheralueita.

Täysin uutena lavana Flow Festival esitteli “Wastelands” -lavan, joka syntyi arkkitehtiopiskelijakilpailun tuloksena. Sama lava on käytössä edelleen, mutta sen katsomoita on kasvatettu runsaasti, lavan visuaalisuutta on kehitetty ja nimikin on vaihtunut – tänä päivänä Wastelands tunnetaan ikonisena Balloon 360° -lavana. Helsingin World Design Capital 2012 -vuosi toi Flow’hun runsaasti myös muita arkkitehtuuri-, design- ja taidesisältöjä.

New Wastelands stage at Flow Festival 2012
“Wastelands”-lava syntyi arkkitehtiopiskelijakilpailun tuloksena. Lava tunnetaan nykyään Balloon 360° -nimellä. Kuva: © Jussi Hellsten

Vuonna 2012 Flow Festival valitsi ensimmäistä kertaa osana taideohjelmaansa Vuoden kuvataiteilijan. Ensimmäiseksi festivaalin kuvataiteilijaksi valittiin Tuomas Aleksander Laitinen, jonka videoinstallaatio Passage oli esillä Garage Galleryssa. Teos oli osa maanalaisia verkostoja installaatioiden muodossa tutkivaa Helsinki Underground -teosta, ja siten myös osa World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmaa. Lisäksi osana taideohjelmaa nähtiin mm. mauritiuslaisen graffititaiteen ja hiphop-kulttuurin sanansaattaja Mode2:n näyttely Make Your Mark Galleryn tiloissa. Näyttelyssä oli mahdollista myös nähdä Mode2:n työskentelevän, sillä hän toteutti festivaalin aikana myös uusia teoksia.

Panellists discussing on stage as a part of the Flow Talks program
Flow Festival 2012 piti sisällään myös paljon puheohjelmaa. Kuva: © Jussi Hellsten

Edellisinä vuosina etenkin kolmen päivän liput olivat myyty loppuun nopeasti, mikä oli synnyttänyt virallisen lipunmyynniksi rinnakkaismarkkinat, joilla trokarit saattoivat pyytää kovaa hintaa loppuunmyydyistä lipuista. 2012 trokausta pyrittiin vähentämään kaikkien lippujen henkilökohtaisella nimeämisellä ja henkilöllisyyden tarkistamisella rannekkeenvaihdossa. Kokeilu vähensi trokausta, mutta osoittautui käytännön sujuvuuden kannalta työlääksi.

Syksyllä Flow Festival palkittiin Musiikki & Media Industry Awards -gaalassa Vuoden festivaalina 2012. Flow Festivalille myönnettiin myös ensimmäistä kertaa Ekokompassi-sertifikaatti Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän kriteerien mukaisesti tehdystä ympäristötyöstä.

Sanottua:

«This art-filled urban festival, on the site of an old power plant near the city center, is compact, but a lot of thought has gone into creating a variety of colourful entertainment places.»
– Telegraph

 

«The now defunct Suvilahti power plant in Helsinki plays host to four days of new music in an impressive industrial landscape of gas cylinders and smokestacks.»
– The Guardian

Kuvat: © Jussi Hellsten, Niklas Sandström, Helen Korpak, Tomi Palsa, Samuli Pentti, Tomi Kukkonen, Joel Nieminen & Maija Astikainen.

Jatka vuoden 2012 muistelua täällä:

Katso kuvat: Kaikki vuoden 2012 kuvat Flickrissä
Lue lehti: Selaa vuoden 2011 Flow-lehden numeroa #1 tai numeroa #2
Photo Book: Selaa Flow Festival 2012 Photo Book -kirjaa

Selaa arkistonettisivuja:
http://archive.flowfestival.com/2012/
Huomaathan, että arkistoiduilla vanhoilla sivuilla kaikki linkit tai kuvat eivät välttämättä toimi oikein.

Kuuntele vuoden 2012 Spotify-soittolistaa:

Flow Festival 2012 -esiintyjät aakkosjärjestyksessä:

A Winged Victory for the Sullen
A$AP Rocky
Actress
Africa Hitech
Ane Brun
Anonymous
Antero Lindgren
AraabMuzik
Arch of Neo
Asta Emilia & Omor
Atlético Kumpula
Awesome Tapes From Africa
BaBa Zula
Bear Bones, Lay Low
Bendagram
Beverly Girls
Bicep
Björk
Black Twig
Bon Iver
Bongo Rock feat. Cornel Campbell
Burning Hearts
Charles Bradley and His Extraordinaires
Chromatics
Clap Dance
Cosmo Baker
Crystal Clears
DāM Funk
Daniel Savio aka Kool DJ Dust
Daniele Baldelli
Desto
Didier
DJ Harri & Käki
DJ TG & Super-Samuli
Dumari & Spuget
Eevil Stöö, Dj Kridlokk & Koksukoo
Elifantree
Erkko
Fag You DJ’s Janne X & Shoplifter
Feist
Fennesz & Lillevan
Four Tet & Caribou DJ set
French Films
Friends
Goodiepal
Gracias
Harjun Nuorisotalon DJ-kurssi esittää: Focus ja AT
Harjun Nuorisotalon DJ-kurssi esittää: Selekta Ssoze & DJ Kuk Norris
Harvest
Heatsick
HERD
Hermanni Turkki
Horace Andy and Dub Asante
Huoratron
Irene Kostas & Kristiina Männikkö
Jarse
Jason Moran and the Bandwagon
Joose Keskitalo ja Kolmas maailmanpalo
Jukka Poika
Just Paha
Kari Tapiiri + Akira + Dallas = Dakiiri
Karri Koira
Karri Koira DJ-set
Katerina
Kemmuru
Kindness
Kolektif Istanbul
Koponen & Sirén Drugz ‘n’ Pillz 88 BPM Jamz
Korallreven
Kultabassokerho Freestyle Open
Kuusumun Profeetta
Lasten sunnuntai
Lauri Soini
Lindstrøm
Lykke Li
Manna
Memmy Posse
MIAU
Miike Snow
Mika Snickars
Mikko Joensuu
Monolake Live – The Ghosts in Surround
Mopo
Motelli Skronkle
Murat Meric
Nada
Nicolas Jaar
Nicole Willis & The Soul Investigators
Nina Kraviz
Oneohtrix Point Never
Orchestra of Spheres
Orchestre Poly-Rythmo de Cotonou
Pekka Airaksinen
Pepe Deluxé
Phantom
Pinch
Poika & Hirviö
Pretty Bruises Squad
Quiltland
Richie Hawtin
Rime
Roberto Rodriguez
Saint Etienne
Seremonia
Shangaan Electro
Sheikki Sheikki DJ’s
Siinai + Moonface
Sin Cos Tan
Sleep ∞ Over
Sonny T
St. Vincent
Stockers!
Straktobeam
Sun Araw
Super Mazembe
Swans
Tamikrest
The Black Keys
The Michael Flower Band
The Splits
The War on Drugs
Theo Parrish
Tiiu Helinä
Toblerones
Trevor Deep Jr
Tuipe & Alari Orav
Tuusanuuskat
Tytti
Unela
Verneri Pohjola Quartet
Veturimiehet heiluttaa plays Autiomaa
We Love Helsinki
Yann Tiersen
Yön Syke feat. Jaakko Eino Kalevi