Historia

Flow Festivalin matka alkoi 2004 Helsingin keskustassa sijainneilta vanhoilta VR:n makasiinelta, kun musiikkiin keskittynyt Nuspirit Helsinki -kollektiivi päätti järjestää festivaalin omien periaatteidensa mukaisesti. Uuden festivaalin kantavana ideana oli esitellä musiikkia, jota tapahtuman tekijät pitivät itse mielenkiintoisena sekä tuoda Helsinkiin sen hetken kiinnostavimpia kansainvälisiä nimiä. Se tarkoitti ajankohtaisen musiikin ja ilmiöiden seuraamista, mutta ei kuitenkaan pelkän uuden musiikin ihannointia. Tapahtuma nimettiin Flow’ksi. Nimi “Flow” syntyi kuvaamaan uuden tapahtuman tavoitetta kiteyttää Helsingin sen hetkinen ajan henki ja virtaus sekä nostaa esille ja edistää eteenpäinkatsovaa ja kansainvälistä kaupunkikehitystä. Vuodesta 2007 lähtien Flow on saanut keskittyä kasvamaan ainutlaatuisessa Suvilahden ympäristössä, jonka keskeinen sijainti ja jälkiteollinen ilmapiiri tuovat tapahtumiin oman maailmanlaajuisestikin uniikin tunnelmansa.

Tänä päivänä Flow Festival on kansainvälisesti ylistetty, vastuullinen festivaali ja tapahtumabrändi, jonka ytimessä on edelleen se sama palo, josta kaikki aikoinaan alkoi: hyvä musiikki, kestävät arvot, omaehtoinen taide, tasokas ruoka, loistava valosuunnittelu sekä kunnianhimoinen ja vastuullinen festivaalituotanto.

Flow Festival on kehittynyt 4000 kävijän kaupunkitapahtumasta 90 000 festivaalivieraan suureksi juhlaksi. Flow’ssa on vuosien varrella esiintynyt yli 1600 esiintyjää, kuten Alicia Keys, Arctic Monkeys, Björk, Bon Iver, Florence + The Machine, Frank Ocean, Gorillaz, Grace Jones, Janelle Monáe, Kanye West, Kendrick Lamar, Kraftwerk, Lana Del Rey, Nick Cave & The Bad Seeds, Sia ja monet muut musiikkimaailman arvostetuimpiin nimiin kuuluvat artistit. Kiistattoman nimekkäiden esiintyjien lisäksi tilaa on annettu aina myös nouseville kyvyille ja tuoreemmille ilmiöille. Kokeelliselle musiikille on lisäksi perustettu oma The Other Sound -ohjelmisto, joka on esitellyt festivaalin vaihtoehtoisempia artisteja vuodesta 2010 lähtien. Lavojen, lavatekniikan, alueen ja festivaalituotannon kasvaessa yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut – ensimmäisestä festivaalista asti on pidetty huoli siitä, että esiintyjät ja yleisö viihtyvät ja pääsevät kokemaan ikimuistoisia hetkiä.

Päätapahtuman lisäksi menneiden vuosien varrelle on mahtunut maailmanvalloitusta, ennennäkemättömiä tapahtumatuotantoja, kunnianhimoisia hankkeita ja lukuisia tunnustuksia ja palkintoja. Flow Festivalia on juhlittu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa sekä pienempiä tapahtumia on järjestetty Tallinnassa ja Lontoossa. Flow on julkaissut omaa lehteä, tehnyt netti-tv-sarjaa YouTubeen, juhlistanut nykytanssia Kansallisoopperan Alminsalissa ja kouluttanut nuoria aikuisia yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Oli sivupolku sitten yhden illan klubi tai toiseen maahan viety kokonainen festivaalikonsepti, tekemistä on yhdistänyt samat arvot ja suhtautuminen laadukkaaseen ja vastuulliseen tekemiseen.

Flow’n verkkosivujen historiaosiossa pääset tarkistamaan kunkin vuoden esiintyjät ja palaamaan menneisyyden muistoihin vanhojen videoiden, kuvien ja muun arkistomateriaalin kautta. Lähde rohkeasti mukaan matkalle menneisyyteen!