Takaisin artisteihin

SMC

SMC Lähiörotat, eli SMC, on helsinkiläinen rap-yhtye, joka on vuodesta 2009 lähtien edennyt tunnistettavalla ja anteeksipyytelemättömällä tuotannollaan. Kokoonpanoon lukeutuvat kokeneet suomiräpin tekijät Avionin Prinssi, Thono Slowknow, Eräkoira, Juno, JUGIX2 ja DJ J-Laini. Yhtyeen tarina alkoi Skatemaniacs-leffan yhteyteen tehdystä SMC Hoodrats -videosta, josta tuli kaikkien aikojen eniten katsottu suomiräp-video.

SMC:n kultarajan ylittänyt debyyttialbumi Raffii Suomi-flättii (2011) on todellinen kulttiklassikko, jolta löytyy useita jo klassikoksi nousseita kappaleita kuten Lähiörotat skujaa ja Yks Risti Kaks. Yhtye on julkaissut tasaiseen tahtiin uusia kappaleita, kuten kultaa striimanneen Täältä mä tuun, ja hyvän vastaanoton saaneet Haavoihin suolaa, Iron Maiden ja Niin Siin Vaan Kävi (feat. JVG). Uusimpana julkaisuna yhtye julkaisi tammikuussa 2024 singlen Ysikuudest ikuisuuteen.

Suunnatonta kulttimainetta nauttiva SMC on kiertänyt ahkerasti klubi- ja festarikeikkoja, puhutellen vankkumattomien kuulijoidensa lisäksi myös nuorempaa sukupolvea. Aidosta stadin meiningistä ja slangista tunnettu ryhmä on alusta asti pitänyt kiinni kuvia kumartamattomasta asenteestaan sekä vahvoista skeittikulttuurijuuristaan.

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan: arvokkaasti patinoitunut SMC lähti viime talvena uransa viimeiselle “Viimeinen Vihellys” -nimeä kantavalle klubikiertueelleen. Kiertue sisälsi yli kymmenen keikkaa legendaarisilla klubeilla ympäri Suomen ja huipentui neljälle loppuunmyydylle Tavastia-keikalle tammikuussa 2024. Flow’ssa SMC soittaa viimeisen festivaalikeikkansa ja on sanomattakin selvää, että konsertti tulee jättämään merkittävän jäljen suomalaiseen musiikkihistoriaan.