Takaisin artisteihin

PaperiT

Palkittu helsinkiläinen rap-artisti ja runoilija Paperi T palaa parrasvaloihin toukokuussa julkaistulla kolmannella soololevyllään Joka päivä jotain katoaa. Uransa kulttimainetta nauttivassa hip hop-yhtye Ruger Hauerissa aloittanut artisti julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Malarian pelko vuonna 2015. Levy myi platinaa ja nousi maan virallisen albumilistan kärkeen heti julkaisusta. Paperi T palkittiin 2016 kahdella Emma-patsaalla (Vuoden tulokas ja Vuoden hiphop) sekä arvostetulla Teosto-palkinnolla. Samana vuonna julkaistiin myös ennätysmääriä myynyt Post Alfa -runoteos, joka oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Paperi T:n toinen sooloalbumi Kaikki On Hyvin (2018) myi kultaa ja debytoi Suomen virallisen albumilistan ykkösenä viihtyen listalla yhteensä 22 viikkoa. Vuonna 2020 julkaistiin Paperi T:n ja Khidin yhteisalbumi HBD RIP, joka ylsi virallisen albumilistan sijalle kaksi.

Soolouransa aikana Paperi T:n tuotanto on kerännyt suoratoistopalveluissa lähes 47 miljoonaa kuuntelua. Uransa aikana artisti on toiminut laaja-alaisesti taiteen kentällä: Paperi T on tehnyt yhteistyötä muun muassa Lauri Porran, Pekka Kuusiston ja Paavoharjun kanssa, ja vuonna 2020 hän toteutti yhteisteoksen maailmankuulun taiteilijaduon Elmgreen & Dragsetin kanssa Emma-museossa.