Takaisin artisteihin

NuGeneaLiveBand

Napolin viime vuosien svengaavimpaan kulttibändiin kelpaa rakastua. Massimo Di Lenan ja Lucio Aquilinan muodostaman yhtyeen konstailematon tapa yhdistää musiikissaan retrofuturistisesti diskoa, boogieta, elektronista musiikkia, funkieta, afrobeatia, italoa, dubia ja folkia saa kuulijan antautumaan rytmille. Nu Genea nousi tunnettuuteen yhteislevyllään afrobeat-legenda Tony Allenin kanssa, ja yhtyeen ensimmäinen oma albumi, vuoden 2018 Nueva Napoli, nousi todelliseksi kulttihitiksi ollen muun muassa Discogs-nettialustan toiseksi myydyin vinyyli vuonna 2019. Vuonna 2022 yhtye julkaisi toisen pitkäsoittonsa Bar Mediterraneo. Bändin omien sanojen mukaan Bar Mediterraneo on paikka, jossa ihmiset kohtaavat ja sulautuvat yhteen – kuvitteellinen tila, jonka ovet ovat aina avoinna matkailijoille ja elämälle.