Takaisin artisteihin

Lorde

Main Stage
22:30

Suomeen ensimmäistä kertaa saapuva laulaja-lauluntekijä Lorde on yksi viime vuosien menestyneimpiä valtavirtapopin tähtiä maailmassa. Uusiseelantilaisen Lorden suurinta hittiä Royals on striimattu pelkästään vain Spotifyssä jo pitkälti yli miljardi kertaa. Menestyksekästä uraa voi mitata toki pelkillä striimimäärilläkin, mutta suuret taiteilijat määritellään lopulta muilla mittareilla. Vain harvat ovat onnistuneet jättämään niin kauniit jäähyväiset valtavirtapopille kuin Lorde vuoden 2021 pysäyttävällä kolmosalbumillaan Solar Power. Tumman ja loivasti psykedeelisen indiepopin maailmaan sukeltanut levy toimi syvän katarsiksen tavoin entisen teinitähden uran käännekohtana hänen matkallaan kohti pitkää ja arvostettua uraa. Lorde on urallaan palkittu jo muun muassa kahdella Grammylla ja kahdella Brit Awards -pystillä. Vain kourallisen keikkoja Europpassa tulevana kesänä tekevä Lorde kruunaa Flow’n lauantain ohjelmiston.