Takaisin artisteihin

LilTony

Backyard

Helsingin klubielämän keskushahmo Lil’ Tony eli Toni Rantanen tunnetaan sekä Ääniwallin että Sörnäisten klubikompleksin Kaikun, Kuudennen linjan ja Siltasen pyörittäjänä. Hän on myös yksi Flow Festivalin perustajista, omistajista ja taiteellisista johtajista. Takana on yli 30 vuoden ura DJ:nä ja levynkerääjänä, mutta Lil’ Tonya ohjaavat edelleen perinpohjainen omistautuminen ja entusiasmi. Näin ollen hänen Darkroomin ja VUM Open Airin kaltaiset klubikonseptinsa ovat jatkuvasti ajankohtaisia. Lil’ Tonyn DJ-settien pohja on usein housessa ja teknossa, mutta hänen sisäinen selektorinsa etsii aina uusia kanavia musiikin kaikilta alueilta. Tuottajana Lil’ Tony on julkaissut musiikkia muun muassa Innervisionsin, Running Backin, Versatilen ja Guidancen kaltaisilla arvostetuilla levymerkeillä. 1990-luvun klubeistaan Kermasta ja Sodasta lähtien hän on työskennellyt intohimoisesti myös tilojen äänentoiston, sisustussuunnittelun ja laajemmin suomalaisen elektronisen musiikin kulttuurin eteen.