Alma
Silver ArenaSärmikkään persoonallinen ja häpeilemättömän rehellinen pop-artisti Alma tunnetaan vahvan sielukkaasta lauluäänestään, mestarillisesta pop-kynästään ja räiskyvästä tyylistään. Alma sai maistaa kansainvälistä menestystä jo uransa alkuaikoina singleillään Chasing Highs ja Karma ja singahti kertaheitolla sittemmin supertähdiksi nousseiden Charli XCX:n, Tove Lon ja MØ:n kanssa yhdeksi 2010-luvun pop-lupauksista. Hän on vakiinnuttanut asemansa alati mielenkiintoisena artistina ja lauluntekijänä. Edellä mainittujen lisäksi Alma on ollut tekemässä kappaleita muun muassa Ariana Granden, Lana Del Reyn ja Miley Cyrusin kaltaisille artisteille.
Keväällä julkaistulla kakkosalbumillaan Time Machine Alma otti pesäeroa uransa alkuaikojen pop-bängereihin ja keskittyi avaamaan rehellisesti elämäänsä kappaleilla, joissa kuului vivahteita jopa Abban ja Elton Johnin musiikista. Time Machine on osa vahvan artistin kasvutarinaa ja tärkeä etappi oman äänensä löytämisessä.
Alman uran ensimmäinen soolokeikka tapahtui vuoden 2016 Flow’ssa, ja siitä lähtien rakastetun artistin ja Flow Festivalin suhde on ollut syvä.