DJ KozeDJ Koze
- Heineken Backyard / LA 15.8.
DJ Koze on Saksan omaperäisimpiä ja arvostetuimpia elektronisen musiikin artisteja. Jo 1990-luvun alussa uransa aloittanut Koze välttelee trendejä ja luo musiikillisesti moniulotteista maailmaa, jota leimaavat psykedeeliset elementit ja yllätykset. Vuosien varrella hän on julkaissut vakuuttavaa jälkeä niin deep housen, discon kuin minimal teknonkin saralla, mutta hän ei ole jäänyt yhden tyylin vangiksi vaan etsii jatkuvasti uutta.
Uran meriitteihin kuuluvat muun muassa kuusi sooloalbumia, joilla ovat vierailleet Cariboun, Damon Albarnin ja José Gonzálezin kaltaiset nimet, sekä Róisín Murphyn vuonna 2023 ilmestyneen Hit Parade -menestyslevyn tuottaminen. Viime vuoden keväällä ilmestynyt kuudes sooloalbumi Music Can Hear Us menestyi sekä listoilla että levyarvioissa, ja oli vakuuttava näyte siitä, että DJ Kozen innovatiivinen tyyli on tallella. Tasaisen suosion DJ:nä, tuottajana ja remiksaajana hankkinut Koze keikkailee jatkuvasti ympäri maailmaa.

