Flow on hiilineutraali tapahtuma

Flow Festival on yksi maailman ensimmäisistä hiilineutraaleista festivaaleista. Laskemme festivaalin kokonaishiilijalanjäljen vuosittain ja pyrimme minimoimaan aiheuttamiamme päästöjä ympäristötyöllä. Hiilijalanjälki on kompensoitu vuodesta 2009 lähtien. Vuonna 2016 kompensoimme päästömme Gold Standard -sertifioituun Zhangbei Dayangzhuang -tuulivoimahankkeeseen Kiinassa. Hanke vähentää globaaleja kasvihuonepäästöjä korvaamalla Kiinan kasvavaa hiililauhdepohjaista sähköntuotantoa tuulivoimalla. Lisäksi hanke tukee kestävää kehitystä lisäämällä paikallisten asukkaiden työllistymistä tuuliturbiinien rakentamisessa, pystyttämisessä ja vuosittaisessa operoinnissa. Hiilijalanjäljen laskeminen toteutetaan vuosittain yhteistyössä Pöyry Consultingin kanssa.

Flown’n sähkö syntyy jätteistä ja tähteistä

Hiilineutraali Flow pyrkii minimoimaan päästöjensä vaikutuksen kokonaisvaltaisella ympäristötyöllä, jonka yhteistyökumppanina Neste jatkaa jo kolmatta vuotta peräkkäin. Neste mahdollistaa festivaalin energiantuotannon kokonaan uusiutuvalla biodiesel-polttoaineella ja pienentää näin Flow’n hiilijalanjälkeä. Kävijöille luvassa on miellyttävä festivaalikokemus ilman pakokaasukatkuja.

Neste uusiutuvan dieselin käyttö Flow’n sähköntuotannossa voi pienentää tapahtuman kasvihuonepäästöjä jopa 90 % perinteiseen dieseliin verrattuna. Neste uusiutuva diesel valmistetaan uusiutuvista ja vastuullisesti tuotetuista raaka-aineista, kuten ruuaksi kelpaamattomista elintarviketeollisuuden jätteistä ja tähteistä.

Lue täältä lisää

Ostosähkönä käytetään tuulivoimalla tuotettua, EKOenergia-merkittyä sähköä. josta ei synny hiilidioksidipäästöjä.

environment_780x520

Kierrätämme 100-prosenttisesti

Flow’n jätteiden kierrätys- ja hyödyntämisprosentissa päästiin vuonna 2016 jälleen täyteen sataan, eikä kaatopaikkajätettä syntynyt lainkaan. Jakeista 51 prosenttia hyödynnettiin energiana ja 49 materiaaleina. Etsimme kestäviä ja monivuotisia ratkaisuja tapahtuman tuotannon eri vaiheisiin ja toteutukseen. Muiden muassa kalusteissa ja somisteissa käytetään kierrätettyjä, uudelleensijoitettavia ja pitkäikäisiä materiaaleja.

Tarjoilemme ympäristöystävällistä ruokaa

Yhteistä kaikille Flow’n ruokatoimijoille on ruoan korkea laatu. Koska Flow’n ruokamyyjät käsittelevät suuria määriä ruokaa viikonlopun aikana, suunnittelemalla kestävän kehityksen mukaisia aterioita ruokamyyjät voivat omalta osaltaan vaikuttaa festivaalin ympäristöasioihin ja pienentää hiilijalanjälkeä. Flow ohjaa festivaalin ruokamyyjiä ja kannustaa muitakin tapahtumia ekologisten annosten tarjoamiseen. Suosimme luomua ja lähituotettuja, puhtaita, kotimaisia raaka-aineita sekä kasvispainotteista ruokatarjontaa. Tällä valinnalla haluamme tuoda esille lihantuotannon ympäristövaikutukset ja näyttää mallia siinä, että kasvisruoka voi olla maukasta ja monipuolista.

Flow pilotoi uutta ekologisen ruoan toimintamallia

Ruokamyyjät saivat tuekseen kestävän kehityksen mukaisen ruokamyynnin Sustainable Meal -ohjeistuksen ja arviointilomakkeen, joissa kiinnitetään huomiota muun muassa raaka-aineiden alkuperään ja eettisyyteen, ruuan tuotannon energiatehokkuuteen, logistiikkaan, pakkausmateriaaleihin sekä luomu-, lähi- ja sesonkituotteiden käyttöön valikoimassa. Ohjeistuksen avulla ruokamyyjillä oli mahdollisuus lisätä valikoimaansa erityinen, Sustainable Meal -merkinnällä varustettu vaihtoehto. Vuonna 2016 Sustainable Meal -annoksista valittiin ekologisuusarvioinnin ja paneelimaistelun perusteella Sustainable Meal -voittajaksi Gold & Green Nordic -ravintolan annos Nordic Rainbow Salad. Voittajan valitsivat arvostetut panelistit toimittaja ja Kemikaalicocktail-bloggari Noora Shingler, kokki Antto Melasniemi ja toimittaja Ina Mikkola. Yleisön ottamia sustainable meal -kuvia ja kokemuksia voi tutkia Instagrammista hashtagilla #sustainablemeal.

SustainableMeal_cropped

Suosimme ympäristöystävällisiä liikennemuotoja

Flow Festival järjestetään Suvilahdessa lähellä Helsingin keskustaa. Flow’hun on helppo saapua käyttäen julkisia kulkuvälineitä, pyörällä tai kävellen. HSL:n tarjoamassa Pyöräparkissa pyörän voi myös jättää huollettavaksi festivaalin ajaksi ja saada asiantuntijavinkkejä pyöräilyn ammattilaisilta.