
Fever Ray on vahvaa kansansuosiota nauttivat ruotsalaisen The Knife yhtyeen -laulajan Karin Dreijer Andersonin sooloprojekti. Salaperäisen sisarusbändin toinen puolisko ei ole uudessa projektissaan hylännyt jo The Knifesta tuttua mystiikkaa. Pikemminkin Fever Ray osoittaa yhä selkeämmin miten vähän Karin Dreijer Anderson julkisuudessa viihtyy artististatukseensa nähden. Fever Rayn hiljattain julkaistu esikoisalbumi on saanut osakseen suitsutusta mediassa kautta linjan ja nostanut Dreijer Andersonin erääksi kuluvan vuoden puhutuimmista artisteista.
Keikkalavalla Fever Ray kuitenkin on kuin kotonaan. Jopa synkkyyden rajamailla liikkuva tummasävyinen musiikki vaanii hypnoottisen hitaasti jossain unen ja valveen välitilassa kasvaakseen ajoittain voimakkaiksi ryöpsähdyksiksi. Yhtyeen lavaolemus tukee sen musiikillista ilmettä mainiosti: shamanistisin elkein Fever Rayn liveä toteuttava viisikko ei himmennä yhtyettä verhoavaa mystiikkaa tippaakaan.
Fever Rayn ainutlaatuisuus todettiin jo taannoin bändin vieraillessa ensi kertaa Suomessa, ja Flow’n Päälavan annin pimenevässä sunnuntai-illassa huipentava keikka lupaileekin ikimuistoista päätöstä festariviikonlopulle.