Hypnotic Brass Ensemble (US)

hypnoticbrassensemble

Hypnotic Brass Ensemble perustettiin Chicagossa vuonna 1986. Aluksi kokoonpano tosin tunnettiin nimella The Phil Cohran Youth Ensemble. Nimi oli perua siitä, että bändissä soittaa peräti kahdeksan Kelan Phil Cohranin poikaa. Cohran tunnetaan mm. luovan musiikin edellytyksiä edistävän AACM:n perustajana ja Sun Ran yhtyeen trumpetistina. Vuosien harjoittelun jälkeen yhtyeen tiet erkanivat vanhempien veljesten suunnattua ulkomaille opiskelemaan. Veljeksistä nuoremmat jäivät kuitenkin kotikonnuilleen ja elättivät itsensä soittaen omaa musiikkiaan Chicagon kaduilla.

Vuonna 1999 veljekset kokosivat jälleen rivinsä ja alkoivat soittaa hypnoottiseksi kutsumaansa uudenlaista vaskipuhallinmusiikkia. Yhtyeen ensimmäinen albumi myös hämmästyttävät 325 000 kappaletta ja  kakkosalbumi Jupiter julkaistiin vuonna 2005. Sittemmin Hypnotic Brass Ensemble on niittänyt mainetta paitsi omillaan, myös kiertämälää B52’s -yhtyeen sekä Talib Kwelin ja Mos Defin kaltaisten nimien kanssa. Bändin levytyskumppaneihin lukeutuvat mm. Ghostface Killah ja Tony Allen

Ainutlaatuinen veljeskokoonpano Hypnotic Brass Ensemble lukeutuu niihin yhtyeisiin, joiden jokainen askel ennakoi rytmimusiikin tulevia suuntauksia.

Hypnotic Brass Ensemble blogissa
www.hypnoticbrass.net