Sielukas elektroninen musiikki voi hyvin

Flow'ssa elektronisesta musiikista vastaava, pitkän linjan klubipromoottori ja DJ, Toni ”Lil’Tony” Rantanen kertoo näkemyksiään ja esittelee poimintojaan festivaalin esiintyjistä.

Millainen festivaalin ohjelma on kokonaisuutena tänä vuonna?

Kattava kokonaisuus eri alakulttuurien huippunimistä sekä mausteena muutama legenda, joita olen havitellut Suomeen 15 vuotta.

Oliko joitakin esiintyjiä, mitä olisi haluttu, mutta ei saatu tämän vuoden festivaalille?

Ei oikeastaan, tämän vuoden lineup on sen verran herkullinen ainakin omaan makuuni, että tämän jälkeen voin siirtyä eläkkeelle tai vaikka UMF:iin valomieheksi…

Miltä näyttää elektroninen tanssimusiikki vuonna 2006?

Päivän saundi on deep house! Eli hyvältä näyttää. Underground-musiikista nousee hittejä, mikä on mahtavaa. Hyvänä esimerkkinä on [viime vuonna Flow’ssa esiintyneen] Amê:n biisi Rej. Nyt sitä on luukutettu vuoden verran UG-klubeilla. Itse sain biisin tasan vuosi sitten Kristianilta. Biisistä on tulossa yksi housen historian isoimpia hittejä, voidaan puhua uudesta Plastic Dreamsista. Myös MTV-video on tulossa. Koska hyvää elektronista musaa syntyy joka päivä, ja sitä eteenpäin vieviä nälkäisiä DJ:tä syntyy joka päivä, on elektronisen tanssimusiikin tulevaisuus hyvissä käsissä ja valonvuosia edellä MTV-meininkiä.

Esittele joitakin tämän vuoden Flow-esiintyjiä?

Ensimmäisenä täytyy mainita Lindstrøm & Prins Thomas. Hans-Peter Lindstrøm on erikoistyyppi, joka näyttää 90-luvun rave-aikoja vähän liiankin raskaasti eläneeltä kaverilta. Todellisuus on jotakin ihan muuta. Kaveri ei ollut ennen vuotta -99 suurin piirtein koskaan edes kuullut tanssimusiikkia, vaan hänen taustansa on folk, rock ja pop -osastolla. Esikoishittinsä “Granada”, joka on Kerma-klassikko, jälkeen mies on jaksanut aina yllättää jollain uudella jujulla. Lindstrømin musiikkia voisi kuvailla: elektronista, baleaarista, kosmista diskoa, teknon ja elektron elementeillä höystettynä.

Lindstrøm ja Prins Thomas rupesivat tekemään kimpassa musaa joskus 2003 ja tekemään noin kuusi laptop-live/dj-keikkaa vuodessa. He ottavat todella tarkkaan selvää, mihin ja milloin he haluavat mennä keikalle. Flow oli onnekas tänä vuonna saadessaan kaverit buukattua. Useampaan kertaan on poikia yritetty Kermaan, Roseen ja Kutoseen keikalle. Eivät tiedä vielä, mitä ovat missanneet!

Moodymann... tarvitseeko sanoa enempää?

Underground Resistance ei ole tietenkään mikään kaikille tuttu nimi, eikä tule olemaankaan, mutta niille, jotka tietävät, se on isoin juttu ikinä. Yksinkertaisesti historiallinen hetki, sen verran hurjia tarinoita olen kuullut siitä, miten hankala heitä on saada keikalle. Kavereilla on varaa sanoa ”ei” suunnilleen joka ikiselle buukkaukselle, ja me saamme tyyliin ainoina heidät keikalle tänne. Jotain on tehty oikein Kerma / Rose Garden -akselilla, koska Detroitissa puhutaan Helsingistä ja FBI-illoista. Sen enempää hehkuttamatta tämä on kovin juttu, mitä me tänä vuonna saimme aikaan. Biisilistaa en saa paljastaa, mutta setti sisältää Los Hermanos -hittejä sekä UR-klassikoita, Rolandoa jne.

Henrik Schwarzin livesetti on kovin laptop live, mitä olen koskaan kuullut. Se on ennemminkin minimalista teknoa sekoitettuna diskoluuppeihin kuin perus-houselänkytystä. Kaikki perustuu pitkään ja junnavaan grooveen, joka elää pikku hiljaa kohti hallittua kaaosta, jossa kädet nousevat ilmaan vaikkei haluaisikaan. Kuvailisin musiikkia Moodymanin ja Aril Brikhan sekoitukseksi, jos pitää Flow-artisteista verrata joitakin Henkan soundiin. Soundi on aika tiukkaa, diippiä ja rullaavaa. Kaveri nostattaa just sen verran kuin on tarvis ja pitää tunnelman katossa hallitusti.

Hieno silta löytyy Henrik Schwarzin, Moodymannin ja Coldcutin välistä. Henkka on maailman kovimpia Moodymann-fanittajia, melkein yhtä kova kuin minä. Moodymann puolestaan soittaa paljon Henkan raitoja. Aasinsilta Coldcutin ja Henkan välillä on tämän kesän kuumin househitti `Walk a mile with my shoes` feat. Robert Owens. Henrik Schwarz remix Coldcutin biisistä on Henkan paras remiksi tähän mennessä ja tulee olemaan tämän kesän/syksyn hittibiisejä jopa radioissa, kunhan porukka saa vaan levyn käsiinsä...

Edan on mielestäni nimenä mielenkiintoisin hiphop-artisti tämän vuoden Flow’ssa. Kaverin saaminen tänne vaati pitkän rupeaman, mutta onneksi saimme sittenkin hänet ohjelmistoon mukaan. Edan tuo festareille mukavaa lisäväriä sekä hienon, rajoja rikkovan, intiimin klubikeikan. Huhujen mukaan kaverin pitäisi olla dekkien takana todellinen velho, joka ei takerru yhteen genreen. Ja sen jäbän fleda on kreisi!

Miten uutena lisäyksenä mukaan tullut indie sopii Flow-festivaalille?

Se oli aika luonnollinen asia, kun halusimme tehdä kolmipäiväisen tapahtuman, jossa on täysin erityylisiä päiviä. Onhan Flow muutenkin tavallaan indiefestari konemusiikin osalta ja ”uuden musiikin festivaali”, koska esittelemme paljon uusia, suhteellisen tuntemattomia independent-labelien artisteja. Indie on muotisana tänä päivänä, mutta jos ollaan oikein tarkkoja, niin meidän lineupissa on suurin osa indieartisteja.

Indierock ja -pop on uutta tänä vuonna, ja se on myös tulevaisuudessa merkittävä osa festivaalia. Se on loputon työmaa ja ehkä itselleni mielenkiintoisin kohde tällä hetkellä. Bändit ovat tuntemattomia ja nälkäisiä, ja tarjontaa on paljon. Kaikki ovat vailla isoa läpimurtoa, ja niin kauan kuin he eivät breikkaa, on artisteja mahdollista tuoda tänne Suomeen, pieniinkin klubeihin.
Helsingin Sanomat NYTArtekDiesel - For Succesful LivingVallila Interior OyEastwayTDC SongHelsingin kaupungin kultturiasiainkeskus - City of Helsinki Cultral OfficeOpetusministeriö - Ministry of Education