PinkPantheressPinkPantheress
Victoria Walker alias PinkPantheress on brittiläinen artisti ja tuottaja, joka on parissa vuodessa noussut Z-sukupolven musiikintekijöiden tähtiluokkaan. Hän aloitti biisien tekemisen korona-aikana yhdistelemällä omia sävellyksiään ja päiväkirjamaisia sanoituksiaan nopeutettuihin sampleihin, joiden alkuperä oli usein 1990-luvun ja 2000-luvun alun brittiläisessä elektronisessa musiikissa. PinkPantheressin biisit menivät viraaliksi TikTokissa, mutta hänen henkilöllisyytensä pysyi aluksi tuntemattomana. Sen paljastuttua PinkPantheress on saavuttanut laajan kuulijakunnan ympäri maailmaa, ja hän on tehnyt useita kiertueita eri maanosissa.
PinkPantheressin suosituimmat biisit Pain ja Boy’s A Liar Pt. 2 ovat keränneet yli miljardi Spotify-kuuntelua. Esikoisalbumi Heaven Knows ilmestyi vuonna 2023, ja samana vuonna hänen Angel-biisinsä kuultiin Barbie-elokuvassa. Toukokuussa 2025 julkaistu mixtape Fancy That saavutti Iso-Britannian albumilistan kolmossijan ja kaksi Grammy-ehdokkuutta. Muun muassa Lil Uzi Vertin, FKA twigsin, Shygirlin ja Troye Sivanin kanssa yhteistyötä tehnyttä PinkPantheressia on kutsuttu uuden sukupolven artistiksi, joka on tehnyt Iso-Britannian elektronisen musiikin undergroundia tunnetuksi yhdysvaltalaisille ottamalla biiseihinsä vaikutteita muun muassa UK garagesta ja drum’n’bassista.

