Frank Ocean, Ryan Adams, Moderat ja useita muita artisteja Flow Festivalille

Supertähti ja musiikillinen visiönääri Frank Ocean esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Vain kourallisen keikkoja tänä vuonna tekevän artistin näyttävä liveshow saapuu Helsingin Flow’hun. Ocean on jo vuosia ollut Flow Festivalin yleisökyselyiden toivotuin esiintyjä. Sukupolvensa merkittävimpiin musiikintekijöihin lukeutuva amerikkalainen Frank Ocean on laulaja, lauluntekijä ja räppäri, jonka musiikkia on kuvailtu mm. minimalistiseksi R&B:ksi ja avant- garde -souliksi. Flow Festivalille saapuva Frank Ocean on omaperäinen ja jopa salamyhkäinen hahmo, joka on herättänyt huomiota ja keskustelua mm. kieltämällä Blonde-albuminsa lisäämisen Grammy-ehdokkaiden listalle ja ravistelemalla rap-piirien machokulttuuria vihjailemalla seksuaalisesta suuntautumisestaan. Ocean ei anna juurikaan haastatteluja tai julkaise kuulumisiaan sosiaalisen median kanavissa.

Frank Ocean julkaisi läpimurtoalbuminsa Channel Orange vuonna 2012. Fanien odotus palkittiin, kun artisti julkaisi neljän vuoden levytystauon jälkeen elokuussa 2016 Blonde-albumin, joka nousi albumilistan ykköseksi Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Norjassa, Belgiassa ja Tanskassa sekä Suomessa sijalle neljä. Time magazine ja useat muut kansainväliset julkaisut valitsivat Blonden viime vuoden parhaaksi albumiksi, ja The Guardian kirjoitti sen olevan yksi kaikkien aikojen vastakohtaisimmista ja kiehtovimmista levyistä.

Alt-countryn supertähti ja rockin kulttisuosikki Ryan Adams saadaan takaisin Suomeen fanien 15 vuotta kestäneen odotuksen jälkeen. Äärimmäisen tuottelias artisti on viime vuosina siirtynyt kauemmaksi country-juuristaan ja esitellyt uusimmilla albumeillaan ajatonta amerikanrockia Tom Pettyn hengessä. Adams julkaisee 17.2. itse tuottamansa albumin Prisoner, josta on jo saatu maistiaisia Do You Still Love Me?-, Doomsday– ja To Be Without You –sinkkujen muodossa. Arvioissa uuden albumin on sanottu kuuluvan artistin parhaimpiin, ja sitä on verrattu vuoden 2000 kulttidebyytti Heartbreakeriin.

Muita varmistuneita Flow Festival –artisteja ovat mm. elektronisen musiikin superkokoonpano Moderat, atlantalaisräppäri Young Thug, laulaja-lauluntekijä-tuottaja Sampha, elektronisen popin pioneerit Sparks, indierockyhtye, nokkamies Will Toledon sooloprojektina syntynyt Car Seat Headrest, legendaarinen house-tuottaja Mr Fingers aka Larry Heard, live-keikalla esiintyvä techno-suosikki Model 500, Helsingissä vastikään loppuunmyydyn keikan heittänyt Destiny Nicole Frasquerin kollektiivinen alter ego Princess Nokia, sekä kotimaiset Oranssi Pazuzu, Töölön Ketterä, Mikko Joensuu, Pykäri feat. Ahjo Ensemble, Litku Klemetti, The Holy ja Vesta.

Flow Festivalin tämänhetkisen ohjelman päiväjako on julkistettu. Perjantaina Flow’ssa esiintyvät Lana Del Rey, Aphex Twin, London Grammar, Young Thug, Car Seat Headrest, Maceo Plex, Model 500 (live), Femme En Fourrure, Oranssi Pazuzu, Kauriinmetsästäjät ja Töölön Ketterä. Lauantaina esiintyvät The xx, Flume, Sparks, Sampha, Jon Hopkins, Bicep (live), Alma, MC Taakibörsta, Pykäri feat. Ahjo Ensemble, The Holy ja Litku Klemetti. Sunnuntain artistit ovat Frank Ocean, Ryan Adams, Moderat, Angel Olsen, Vince Staples, Princess Nokia, Mr Fingers aka Larry Heard (live), Jenny Hval, Mikko Joensuu ja Vesta.

Flow Festivalin kaikki lipputyypit ovat nyt myynnissä. Kolmen päivän lippujen hinta on 175 euroa (sis. palvelumaksun) 15.2.2017 klo 23.59 asti, jonka jälkeen kolmen päivän liput maksavat 185 euroa.

Lue lisää kaikista artisteista täällä.

Osta lippusi täältä.