Uutta jengiä Flow’n toimistolla
Paitsi buukkausrintamalla, myös Flow’n toimistolla tapahtuu. Emilia Mikkola aloitti tammikuun alussa toisena tuottajana, Susanna Hulkkonen aloittaa tiedotusassistenttina ja Juuso Janhunen valittiin vast’ikään uudeksi sosiaalisen median koordinaattoriksi. Toivotamme kaikki kolme sydämellisesti tervetulleiksi.
Toimiston johtoon hoitovapaalta on palannut toimitusjohtaja Suvi Kallio. Muu tuttu Flow-tiimi on taiteellinen johtaja Tuomas Kallio, klubipromoottori Toni Rantanen, tiedottaja Matti Nives, markkinointipäällikkö Milla Valjus ja tuottaja Piia Lääveri.
Täten on siis myös aika allekirjoittaneen astua sivuun sosiaalisen median koordinaattorin hommista. Uudet haasteet odottavat, mutta myös Flow-kuvioissa pysyn edelleen mukana ohjelmasuunnittelun puitteissa. Kolmet festarit hujahtivat jatkuvasti kehittyvän alan ja Suomen parhaan tapahtumayhteisön parissa kuin hetkessä, miljoonaa kokemusta rikkaampana kiitän kaikkia teitä kuluneista vuosista.
Elokuussa nähdään!
Vuoden 2012 talkoolaishaku alkaa maalis-huhtikuussa
Olemme saaneet runsaasti yhteydenottoja koskien tämän vuoden festivaalin talkoolaisrekrytointia. Tämän vuoden talkoolaishaku alkaa maalis-huhtikuun vaihteessa Flow’n nettisaitilla.
Flow-esiintyjiä myös Nokia Musiikin MixRadiossa
Nokia tarjoaa kaikille Lumia-älypuhelinten omistajille tukun Flow-kanavia Nokia Musiikin Mix Radio-palvelussa.
Vanhan ajan tiedotusta
Flow-lehti 1/2012 toimi tiedotteena ystävänpäivän aamuna 14. helmikuuta, kun kokeilimme uusien artistikiinnitysten julkistamista lehdessä ennen internetiä.
Flow-lehti 1/2012 ilmestynyt, hae omasi
Flow-lehden vuoden 2012 ensimmäinen numero on ilmestynyt. Lehti sisältää uusimmat artistijulkistukset ja koko joukon artikkeleita maamme kärkikastiin lukeutuvilta kirjoittajilta ja kuvaajilta sekä kuvittajilta.
The Black Keys ja pyhä kolminaisuus
Räminä, treeni ja periksiantamattomuus ovat ne kolme tekijää, jotka ovat tehneet The Black Keysistä yhden aikakautemme kovimmista ja kiitetyimmistä live-kokoonpanoista.
The Black Keys ja muut uudet artistikiinnitykset
The Black Keys, Ane Brun, The War on Drugs, Nicolas Jaar, Flying Lotus, A$AP Rocky, St. Vincent, Jason Moran and The Bandwagon ja Horace Andy sekä monta muuta artistia esiintyvät Flow’ssa tulevana kesänä. Lisää julkistuksia luvassa kevään aikana.
Osallistu Wastelandsiin ja suunnittele Flow’lle uusi lava
Flow ja Wastelands: XXXII European Architecture Students Assembly järjestävät suunnittelukilpailun uuden lavakonseptin luomiseksi.
Feist, uusi lehti ja paljon muuta
Kanadalaisartisti Feist liittyy uusimpana kiinnityksenä Flow’n esiintyjäkaartiin. Ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävä, viime vuonna ylistetyn Metals-levyn julkaissut artisti esiintyy Flow’ssa sunnuntaina 12. elokuuta, jolloin myös islantilainen supertähti Björk esiintyy Flow’ssa.
Vuoden 2012 ensimmäiset esiintyjät julkistettu
Flow on julkistanut vuoden 2012 ensimmäiset esiintyjät. Islantilainen supertähti Björk tekee yhden harvoista Biophilia-kiertueensa esiintymisistä Flow’ssa festivaalisunnuntaina. Flow’n avaa yhdysvaltalainen Bon Iver, joka valtaa Blue Tent -lavan keskiviikkona 8. elokuuta järjestettävässä avajaiskonsertissa.
Flow Musiikki & Median Vuoden tapahtuma ja Best Of Helsinki -äänestyksen Paras tapahtuma
Flow voitti Musiikki & Mediassa ja Best Of Helsinki -äänestyksessä.
Nokia proudly presents: Flow Festival – The Documentary
Nokian ja Pablo Filmsin Flow-dokkari on nyt valmis ja linjoilla kokonaisuudessaan. Paina playta, tarpeen mukaan englanninkieliset tekstitykset saa näkyviin klikkaamalla CC:tä.