Norjalainen Ulver aloitti uransa 90-luvun alkupuoliskolla folkvaikutteisen blackmetallin parissa. Sittemmin yhtye on kehittänyt soundiaan ahkerasti eteenpäin, vieden äänimaailmaansa mm. elektronisen musiikin suuntaan. Ulver palaa Suomeen menestyksekkäiden kevättalven loppuunmyytyjen Helsingin-keikkojensa jälkimainingissa ja esiintyy Flow’ssa osana Voimalan uutta alkuiltojen konserttikonseptia.
Voimalan konserttisarja 2010-04-20
Flow’n tulevan kesän uudistuksiin kuuluu Suvilahden Voimalan kattilahallin käyttäminen myös alkuiltojen konserttisalina. Iltakonserteissa (noin klo 19-20) Voimalan tunnelma on intiimi ja intensiivinen sillä puolet salin yleisöpaikoista on istumapaikkoja. Ohjelma vaihtelee norjalaisen Ulver-yhtyeen varhaisesta blackmetallista ammentavasta visuaalisesta elektrohimmailusta malilaisen kora-mestari Ballaké Sissokon heleään kieli-instrumenttisoitantaan. Perjantaina ja lauantaina klo 22 eteenpäin Voimala muuntautuu tuttuun tyyliin Flow Festivalin lippulaivaklubiksi.


MySpace
Spotify
Facebook
Twitter










