Toukokuussa 2010 uuden odotetun albuminsa This is Happening julkaiseva LCD Soundsystem saapuu vihdoin Suomeen. Flow-ennakkokonsertissa keskiviikkona 11.8. esiintyvä James Murphyn johtama retkue tekee visiittinsä kreivin aikaan, sillä meneillään olevan kiertueen on ilmoitettu olevan viimeinen mahdollisuus kokea LCD Soundsystem livenä.
Kiitos, kohtalo! 2010-04-16
Teksti: Mikko Anisimoff
Rock-bändeissä vaikuttaneella parikymppisellä James Murphyllä tiedettiin olevan kykyjä myös käsikirjoittajana. 90-luvun alussa häntä houkuteltiin tekemään tuolloin vielä varsin tuntematonta Seinfeld-sitcomia. Murphy ei uskonut show’n potentiaaliin, vaan jatkoi musiikin parissa. Sarjasta sattui tulemaan eräs tv-historian suurimmista menestyksistä, ja Murphy taas sai uurastaa vailla sen suurempaa tunnustusta mm. Speedking-yhtyeessä, Six Finger Satelliten äänimiehenä sekä DJ:nä vielä vuosikausia.
Valitut Youtubet 2010-08-17
2 x All My Friends 2010-07-26
James Murphy ja kumppanit ovat kiertäneet Yhdysvaltain isoja festareita taas huolella. Alla kaksi erilaista otosta samasta biisistä: rujompi yleisöstä kuvattu Camp Biscosta ja ammattimaisempi näkemys Pitchforkin festareilta. Kumpikin rokkaa.
---Sampo
LCD kiertueella 2010-06-10
Paitsi kiittäviä arvioita uudesta levystään James Murphy ja kumppanit ovat keränneet kehuja (Chicago Tribune, Los Angeles Times) myös par’aikaa käynnissä olevasta Pohjois-Amerikan kiertueestaan.
Tässä tunnelmia Hollywood Palladiumilta viime viikolta. Me täällä toimistolla laitettiin jo YSL-paidat tilaukseen.
—Sampo
The Chemical Brothers ja LCD Soundsystem Flow’n avajaiskonsertissa 11.8. 2010-06-01
Flow’n avajaiskonsertin odotetut esiintyjät ovat varmistuneet! Keskiviikkona 11. elokuuta Suvilahdessa Flow’n päälavalla nähdään The Chemical Brothers, LCD Soundsystem ja Kap Kap. Avajaiskonsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 7. kesäkuuta klo 9.
LCD Soundsystem mutkien kautta kiertueelle 2010-04-28

Hypetetyn uuden levyn toukokuussa julkaiseva LCD Soundsystem lähti lyhyelle kiertueelle Britteihin viime viikolla. Ensimmäinen keikka Dublinissa jäi väliin tulivuorihässäkän takia, mutta Lontooseen bändi ehti vaikka joutui lentorajoitusten seurauksena lentämään Los Angelesista Madridiin ja ottamaan sieltä bussin perille.
The Independent arvostelee Brixton Academyn keikan.
Aiheeseen liittyen, DFA:n Holy Ghostin remiksi LCD:n tuoreesta Drunk Girls -sinkusta on nyt ladattavissa ilmaiseksi Kanadan DFA:n saitilla.
—Sampo
Spotify, mitä näitä nyt on. 2010-04-20
Artistijulkaisun yhteydessä olemme luonnollisesti uudistaneet myös saittia huolella. Kaikennäköistä hauskaa on ja varsinkin artistiesittelyitä voi suositella, monet niistä ovat erittäin viihdyttävää luettavaa.
Oikeassa sivupalkissa on pari juttua jotka kannattaa noteerata: uutiskirjeen tilaamalla saat uusimmat Flow -uutiset suoraan sähköpostilaatikkoosi, sillä hetkellä kun ne julkaistaan. Vihreästä pallukasta löytyy aina viimeisin Flow Festival Spotify-soittolista. Listaa päivitetään sitä mukaa kun artistilisäyksiä tulee, uunituoreen ja erittäin ajankohtaisen voit napata talteen myös tästä.
Vielä ennen kuin mennään, muistutetaan LCD Soundsystemin melkein upouudesta Drunk Girls -videosta. James Murphylla näyttää olevan hauskaa ja mukana ohjaamassa on itse Spike Jonze.
—Sampo


MySpace
Spotify
Facebook
Twitter










