Caribou saapuu Flow’hun uusi albumi Swim plakkarissaan. Elektrovaikutteisella indiellään paikkansa alati laajenevan diggaripiirin sydämissä valloittanut Caribou alias Daniel Victor Snaith esiintyy live-yhtyeensä kera vihdoin ensi kerran Suomessa vuosien odotuksen jälkeen.
Sulaa rytmiä 2010-07-26
Teksti: Petri Rautiainen
Yksi kliseisimmistä artistin haastatteluvastauksista lienee se, ”ettei meidän musiikkia voi kategorisoida mihinkään lokeroon”. Kyllä voi, ja 2000-luvulla se on helpompaa kuin koskaan. Netin ansiosta musiikkihistorian kahlaaminen ja viitepisteiden löytäminen on vaivattomampaa kuin koskaan. Caribou on yksi harvoja artisteja, joita ei voi kuitata pelkkänä päivityksenä tästä ja tuosta artistista – siitäkin huolimatta, että Dan Snaithin makuuhuoneprojektina 10 vuotta sitten alkaneen yhtyeen ilmaisu edelleen perustuu sämpläämiselle ja musiikkityylien lainailulle.
Uusia videoita! 2010-07-29
Kolme viihdyttävää upouutta videota nostattamaan Flow -tunnelmaa:
Owen Pallettin “Odessa” 2010-06-21
Kevään ja kesän keikoillaan Owen Pallett on esittänyt omaa versiotaan Cariboun Odessa-kappaleesta (josta video alempana), tässä hyvälaatuinen ja hyväntuulinen taltiointi Tavastialta parin viikon takaa.
—Sampo
Caribou VS Big Boi 2010-06-15
Cariboun levy on jo ulkona, Big Boin on vasta tulossa, mutta kummallakin on freesit uudet sinkut joista ollaan täällä toimistolla erityisen fiiliksissä.
Edit: Big Boilla itse asiassa on vieläkin uudempi video, ilmeisesti eilen julkaistu.
—Sampo


Facebook
Twitter










