Lily Allen livenä Flow'ssa

Lily esittää Flow'ssa livenä biisinsä He Wasn't There.

Flow laajeni onnistuneesti 2009-08-17

Suvilahdessa vieraili noin 40 000 kävijää neljän tapahtumapäivän aikana

Helsingin Suvilahdessa 13.-16.8. osana Helsingin Juhlaviikkoja järjestetty Flow Festival saavutti korkealle asetetut tavoitteensa. Festivaali laajeni edellisvuoteen verrattuna sekä tapahtuma-alueensa että kestonsa puolesta. Kaikki järjestyksessään kuudennen Flow’n neljä tapahtumapäivää olivat lähestulkoon loppuunmyytyjä, ja kahden sekä kolmen päivän liput varattiin loppuun jo hyvissä ajoin ennen festivaalia.

Kaiken kaikkiaan Flow Festival kokosi Suvilahteen noin 40 000 musiikinystävää neljän päivän aikana. Urbaania musiikkia monipuolisesti esittelevä Flow marssitti viikonlopun aikana kuudelle lavalleen joukon kansainvälisiä ja kotimaisia artisteja, ja uusina tapahtumapaikkoina yleisölle esiteltiin Saunapiha sekä kokeelliselle musiikille ja visuaaliselle taiteelle omistettu Makasiini.

Flow-uutuus oli myös yhteistyössä Live Nationin kanssa toteuttu, koko tapahtuman nelipäiväiseksi laajentanut avajaiskonsertti. Saksalaisen elektrolegenda Kraftwerkin tähdittämä konsertti torstaina 13.8. keräsi Päälava-alueelle lähes loppuunmyydyn yleisön, noin 6 200 kuulijaa. Koko alueen kapasiteetti Flow-perjantaista sunnuntaihin oli 12 000 kuulijaa kutakin viikonlopun kolmea päivää kohden.

Flow’n kohokohtiin Kraftwerkin kehutun esiintymisen lisäksi lukeutuivat mm. räjähtävällä lavashow’llaan lauantai-illassa hurmannut Grace Jones (JAM), sunnuntaina odotetun Suomen-debyyttinsä tehnyt pop-prinsessa Lily Allen (UK), Telttalavan tupaten täyteen faneja houkutellut Ladyhawke (NZ) sekä vahvalla lavakarismallaan vakuuttanut indie-piirien lemmikki Vampire Weekend (US). Kaikkiaan Flow’ssa esiintyi yli 70 artistia, ja lisäksi tapahtuma-alueella nähtiin visuaalista taidetta.

Ensi vuoden Flow Festivalin tapahtumapaikasta ja ajankohdasta tiedotetaan myöhemmin. Tilanteeseen saattaa vaikuttaa syyskuussa Suvilahdessa alkava maanmuokkaus, jonka odotetaan kuitenkin valmistuvan ajoissa ennen tulevan vuoden festivaalia.

Lue lisää
uusimmat blogipostauksetLue lisää
Flow ja Pöyry hiilijalanjäljillä 2009-07-09

Flow Festival on käynnistänyt yhdessä Pöyryn energiaosaajien kanssa hankkeen, joka tähtää pienempipäästöiseen, hiilivapaaseen tapahtumaan.

Flow’n ensimmäinen askel on määrittää tapahtuman aikaisen energiankulutuksen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ja määritellä keinoja sen pienentämiseen. Laskennassa huomioidaan myös artistien matkustamisesta aiheutuvat päästöt.

Lue lisää…

liity posti-
tuslistalle
Yhteistyökumppanit:

Helsingin Sanomat NYT Radio Helsinki Diesel U:Music Noste Sunrise Eastway RGB Marimekko Brandfactory

Helsingin kaupungin kultturiasiainkeskus - City of Helsinki Cultural Office Opetusministeriö - Ministry of Education Svenska Kulturfonden