Flow07 ensimmäiset artistit julkistettu
Flow-festivaali esittelee jälleen monipuolisen ohjelman ajankohtaisia huippuja indierockista ja folkista elektroniseen musiikkiin, bossa novaan ja jazziin.
Ensimmäistä kertaa Suomessa nähdään brasilialainen laulajatähti Bebel Gilberto sekä suositut indieyhtyeet, yhdysvaltalainen !!! (eli ”chk chk chk”) ja australialainen Architecture in Helsinki. Ensi kertaa esiintyvät myös hiphopin, discon ja tanssittavan rockin nykymuotoihin vahvasti vaikuttanut new yorkilainen kulttibändi ESG, ylistetty yhdysvaltalainen taidepop-sisarkaksikko CocoRosie sekä chicagolainen soul-legenda Terry Callier. Lisäksi tapahtumaa sulostuttavat mm. ihastuttava ruotsalaislaulaja Jenny Wilson ja ranskalainen Sébastien Tellier. Tuttuun tapaan mukana on myös läpileikkaus Suomen rytmikkään musiikin parhaimmistosta.
Flow ei olisi Flow ilman maailman parhaita DJ:tä, joita edustavat mm. amerikkalainen teknopioneeri Carl Craig ja brittiläinen rytmimusiikkiguru Gilles Peterson.
Ohjelmaan on luvassa vielä paljon lisäyksiä, joista tiedotetaan lähiviikkojen aikana.









