In English Helsingin Juhlaviikot ylpeänä esittää Etusivu Ohjelma Festari-info Liput Pressi Tuotteet MySpace Päävalikko

Flow-festivaali esittelee aiempaa laajemman ohjelmiston

Lehdistötiedote 30.5.2007 – Julkaisuvapaa heti

 
Uusi tapahtumapaikka yhdistää päivä- ja iltaohjelman

Helsingissä 17.–19. elokuuta osana Helsingin juhlaviikkoja järjestettävä Flow-festivaali täyttää jälleen odotukset monipuolisella ohjelmallaan. Neljättä kertaa järjestettävä kansainvälinen kaupunkifestivaali esittelee sekä ulkomaisen että kotimaisen musiikin kiinnostavimman kärjen ja ajankohtaisimmat nousevat nimet. Festivaalin eri tyylilajeja yhdistelevä ohjelmisto ulottuu indierockista ja folkista elektroniseen musiikkiin, bossanovaan ja jazziin.

Flow-festivaalilla on kunnia esitellä ensi kertaa Suomessa miljoonamyynteihin kansainvälisesti yltänyt brasilialainen laulajatähti, bossanovan luojan João Gilberton tytär BEBEL GILBERTO. Ensimmäistä kertaa Suomessa vierailevat myös suositut vaihtoehtorock-yhtyeet !!! (USA) ja ARCHITECTURE IN HELSINKI (AU), 80-luvun alussa uransa aloittanut hiphopin, discon ja tanssittavan rockin nykymuotoihin vahvasti vaikuttanut omintakeinen newyorkilaisnaisyhtye ESG, ylistetty yhdysvaltalainen taidepop-sisarkaksikko COCOROSIE, sekä chicagolainen soul-legenda TERRY CALLIER.

Festivaalin muita kansainvälisiä vieraita ovat yhdysvaltalainen teknopioneeri CARL CRAIG, brittiläisen rytmimusiikin kummisetä GILLES PETERSON, länsinaapurin ihastuttava pop-prinsessa JENNY WILSON, sekä uudeksi aistikkaan ranskalaispopin vientitoivoksi noussut SÉBASTIEN TELLIER.

Flow-festivaalin lavoille nousevien kotimaisten esiintyjien sielukkaampaa laitaa edustavat uuden kotimaisen soulin kirkkain tähti TUOMO, NICOLE WILLIS & THE SOUL INVESTIGATORS sekä Ricky-Tick-levymerkin kotimaiset jazz-huiput THE FIVE CORNERS QUINTET, JUKKA ESKOLA, THE STANCE BROTHERS ja TIMO LASSY. Elektronisen musiikin puolelta nähdään harvoin kotimaassa esiintyvä berliiniläistynyt LUOMO, FUTURE BEAT INVESTIGATORS, JORI HULKKONEN ja HANNULELAURI.

Uusi tapahtumapaikka, Sörnäisten Suvilahdessa sijaitseva vanha voimala pihapiireineen tarjoaa tapahtumalle ainutlaatuiset puitteet. Tänä kesänä Flow’n päivätapahtuma ja iltaklubit löytyvätkin yhden festivaalialueen sisältä.

Festivaalin ohjelmisto täydentyy lähiviikkoina.

Flow-liput ovat myynnissä 1.6. alkaen Lippupisteessä, Tiketissä, Stupido-shopissa ja Lifesaverissa.

Yhden päivän lippu 33 €, kahden päivän lippu 50 €, ja kolmen päivän lippu 70 €.

Tarkemmat esiintyjätiedot, aikataulut ja ohjelmistoon tulevat
lisäykset löytyvät osoitteesta http://www.flowfestival.com

Flow-festivaali myös Myspacessa: http://www.myspace.com/flowfestival

Flow-festivaali on osa Helsingin juhlaviikkoja.

Lisätietoja ja haastattelut:

Tiedottaja Jere Leskinen
press (at) flowfestival (dot) com
040 5430455

Tuottaja Tuomas Kallio
tuomas (at) nuspirit (dot) com
0400 873223


Helsingin Sanomat NYTArtekDieselNansoEastwayUpciderTDC SongHelsingin kaupungin kultturiasiainkeskus - City of Helsinki Cultral OfficeOpetusministeriö - Ministry of EducationSuomen Kulttuurirahasto - Finnish Cultural Foundation