In English Helsingin Juhlaviikot ylpeänä esittää Etusivu Ohjelma Festari-info Liput Pressi Tuotteet MySpace Päävalikko

Jenny Wilson (SWE)

jennywilson.jpg

Hienostunutta elektropoppia tekevä laulajatar Jenny Wilson on yksi Ruotsin kirkkaimmista indietähdistä. Hän yhdistelee taidokkaita sävellyksiä ja henkilökohtaisia sanoituksia tarttuviin melodioihin ja nokkeliin sovitusratkaisuihin. Itse materiaalinsa tuottavaa Wilsonia on verrattu Kate Bushin ja Stina Nordenstamin kaltaisiin artisteihin, mutta ennen kaikkea viehkeä ruotsalaisneito kuulostaa omalta itseltään.
Jenny Wilson aloitti uransa vuonna 1997 First Floor Power -yhtyeen laulajana. Tehtyään kaksi albumia yhtyeensä kanssa hän julkaisi kriitikkojen kehuman debyyttialbuminsa Love and Youth alkuvuonna 2005. Levy julkaistiin Ruotsissa The Knife -yhtyeen levymerkillä. Viime vuonna albumi sai kansainvälisen julkaisun, mikä nosti Wilsonin suosion uudelle tasolle.

Livenä esiintyessään Jennyä säestävät hänen sisarensa Sara Wilson sekä Lina Selleby ja Andreas Söderström. Suomalaiset Jenny Wilson hurmasi ainutlaatuisella, upealla lauluäänellään ja karismallaan ensimmäisellä ja toistaiseksi ainoalla Suomen keikallaan loppuunmyydyllä Tavastia-klubilla Helsingissä huhtikuussa 2006.

www.jennywilson.net
www.myspace.com/loveandyouth

< Takaisin ohjelmasivulle


Helsingin Sanomat NYTArtekDieselNansoEastwayUpciderTDC SongHelsingin kaupungin kultturiasiainkeskus - City of Helsinki Cultral OfficeOpetusministeriö - Ministry of EducationSuomen Kulttuurirahasto - Finnish Cultural Foundation